Joulu

Taas on yksi joulu vietetty... vauvalle se oli se ihka ensimmäinen. Vietimme sen jälleen kerran miehen perheen luona Los Angelesin lähistöllä jonne ajelimme viikko sitten. Auto pursusi kaikenlaista pussia ja nyssäkkää, lahjoja ja leivonnaisia, ja vettä satoi lähes koko matkan. Vesisade täällä tarkoittaa lähes aina ruuhkaa ja onnettomuuksia joten normaalisti noin kuuden-seitsemän tunnin matkaan meni meillä kymmenen tuntia parin pysähdyksen kera.

Viikkoon mahtui kaikenlaista tapahtumaa, paljon iloa ja vähän suruakin. Perinteenä on että aattona  mennään enon vaimon siskon luokse illalliselle ja siellä avataan heidän antamat lahjat. Viime vuotinen terveyskuuri oli edennyt nyt astetta pidemmälle ja naiset söivät vain gluteenitonta ruokaa, joten joka vuotinen lasagne oli vaihtunut tacoihin. Vaikkei se ihan meikäläiselle tuttua jouluruokaa olekaan, tacot maistuivat kyllä hyvälle sillä onhan perheen isäntä itse meksikolainen. Mukava ilta päättyi valitettavasti ensiapuun kun mieheni vuosia syöpää sairastanut äiti kaatui tultuaan ulos meidän autosta ja mursi lonkkansa. Vaikka muut tuntuivat olevan jokseenkin tottuneilta hänen onnettomuuksiin ja sairaskohtauksiin, minua tämä tapahtuma kyllä järkytti hieman sillä olin itse ihan vieressä kun hän kaatui. Kovasti harmitti myös se että hän ei ehtinyt tavata ensimmäistä lapsenlastaan kuin yhden illan ajan. Vauva on alkanut vähän vierastamaan eikä suostunut edes olemaan mummon sylissä tuona ensimmäisenä iltana, ja en tohtinut lähteä vauvelin kanssa sairaalavisiiteille varsinkin kun kovasti on ollut keukokuumetta liikkeellä. Toivotaan että mummo paranee nopeasti ja muistaa ottaa nyt leikkauksen jälkeen rauhallisesti.

Jouluaamuna tarkistimme sitten joulusukkamme ja avasimme muut joululahjat enon kotona. Varsinainen jouluillallinen sisälsi kalkkunaa, kinkkua, perunamuusia, monenlaisia kasvislisukkeita ja kurpitsaleipää. Jälkiruokana on aina erilaisia piiraita (kurpitsa-, suklaa- ja kirsikkapiirasta) ja itsetehtyjä monenlaisia pikkuleipiä...nam nam!

Loppuviikkoon mahtui vielä sukulaisvierailu vuoristoon vauvamme iso-isoisää katsomaan (odotettu neljän sukupolven yhteiskuva jäi nyt valitettavasti ottamatta), paljon lautapelejä ja syömistä, sairaalassa olevan mummon asioiden hoitamista ja retki tervahaudoille josta kerron lisää myöhemmin. Kotimatkalla saatiinkin sitten valkea joulu kun vuoriston ylittävällä Grapevine -tiellä satoi lunta!

Toivottavasti kaikilla oli mukava ja onnellinen joulu!

Tonttu hyllyllä

Joululahjoja etsiessäni törmäsin hauskaan uuteen jouluperinteeseen. Itseasiassa löysin tästä alunperin vinkkiä eräästä lukemastani blogista (kiitosta vaan) ja ajattelin aloittaa perinteen meilläkin.

"Elf on the shelf" on tonttu joka ilmestyy aina joulukuun 1. päivä lapsiperheen kotiin. Se istuu lastenhuoneen hyllyllä tai on jossakin muualla talossa. Joka yö (eli kun lapset menee nukkumaan) se lähtee kertomaan joulupukille ollaanko talossa oltu kiltteinä, ja palaa aamulla takaisin. Kun lapset heräävät aamulla, on tonttu aina eri paikassa ja sitä pitää etsiä. Se roikkuu välillä joulukuusesta tai voi olla pöydässä syömässä vaikka aamupuuroa.

Meillä ei vielä tontusta ymmärretä mitään joten paketoin sen joulupaperiin, harmikseni en ottanut siitä ensin kuvaa tänne blogiin. Kokeillaan sen toimivuutta sitten ensi vuonna. Tonttuja on kahta versiota, pienempi tonttu ja isompi pehmeä tonttu. Mieheni mielestä pikkutonttu näytti pelottavalta joten päädyin pehmotonttuun.  Tästä voit kurkata miten luovia muut tontun omistajat ovat olleet.

No löytyihän kuva amerikan sukulaisilta... siellähän se tonttu roikkuu.

Joulujuhla

Tänään vietettiin Suomikoulussa joulujuhlaa. Vaikkei meidän pieni muskarilainen juuri juhlasta ymmärtänytkään niin oli kuitenkin kiva olla mukana. Joka toinen viikko kokoontuvassa Suomikoulussa on n. 115 lasta iän mukaan jaettuna omissa ryhmissään joissa leikitään ja lauletaan. Ymmärtääkseni isommat lapset myös askartelevat. Vanhemmille se on paikka viettää lasten kanssa yhteistä aikaa mutta myös tavata toisia suomalaisia.

Pääsihän sitä ihan joulumielelle kun näki lasten esittämänä jouluevankeliumin ja kuuli tuttuja lasten joululauluja. Jokainen ryhmä myös esitti pienen esityksen. Meidän esityksessä lähinnä aikuiset lauloivat ja lapset heiluttivat kulkusia, mutta pääasia että oli hauskaa. Esityksen jälkeen jokaisesta ryhmästä otettiin yhteiskuva. Paikalle tuli myös joulupukki joka antoi pienen lahjan joka lapselle. Juhlan kohokohta lienee ollut tarjoilu johon kuului glögiä (lapsille mehua), lasten koristelemia piparkakkuja, pullaa, joulutorttuja ja mandariineja. Nam! Näistä glögi, tortut ja suomalaistyylinen pulla ei tule täällä ihan joka päivä vastaan. Glögiä saa joulun aikaan Ikeasta ja World Market -nimisestä kaupasta, ja pullaa ja torttuja toki saa itse tekemällä. Piparkakkuja näkee kaupoissa silloin tällöin ja valmista taikinaakin joulun aikaan, mutta kaikki eivät aina maistu ihan samalle kuin mihin me olemme tottuneet. Itse leivoin 50 kanelipullaa juhlaan, samalla sain tehtyä pullaa vähän jouluksi pakastimeenkin.

Toisin kuin viime jouluna aikaan, tänä jouluna näyttää näitä "pikkujoulujakin" meillä olevan. Seuraava onkin sitten meidän kaveriporukan ihan oma ensi lauantaina täällä meidän kotona.

Lasten koristelemat piparkakut.

Meidän pikku-tonttu.

Ulkosuomalaisen itsenäisyyspäivä

Suomi täytti tänään 95-vuotta.. onnea ihana Suomi! Mekin täällä juhlistettiin itsenäisyyspäivää mamma-porukalla. Aamulla kaikkia ruuhkia uhmaten ajoin vauvelin kanssa kaverille jossa oli jo viritelty telkkarit valmiiksi linnanjuhlien katsomista varten. Tarjolla oli aamupalaa ja kaikenlaista hyvää kotimaasta muistuttavaa kuten glögiä, korvapuusteja ja Fazerin sinistä. Mukava aamu juhlapukuja ihmetellen, kaikenlaisista asioista höpötellen ja nameja mutustellen.

Jiiiihaaa!

Tulipas sitten testattua perjantai-illan ratoksi meidän oma paikallinen nimeltään Saddle Rack josta minulla ei ollut minkäänlaista tietoa ennen keskviikkoa. Ihan lähellä meitä, keskellä melkein "ei mitään" eli erilaisia varastohalleja kaikkien kauppojen takana, on yksi Bay Area:n suosituimpia country -baareja. Siis jiiiiihaaaa, ei muuta kuin mammoille bootsit jalkaan ja stetsonit päähän, ja menoksi.

Matkassa oli neljä ihan tuoretta äitiä joten bilettäminen on päässyt tällä porukalla hiukan ruostumaan, mutta tässäpä oli paikka joka ei jätä ketään kylmäksi. Oikein harmittaa että en ole osannut viedä meidän suomalaisia vieraita tänne. Tosi moni oli pukeutunut country -henkisesti lännenhattuihin, bootseihin tai ruutupaitaan, ja tanssilattialla mentiin discotanssin lisäksi rivitanssia koko ilta. Alkuillasta voi myös osallistua ilmaiseksi rivitanssin opetukseen, mutta suurin osa näytti vain liittyvän rivitanssiporukan jatkoksi opettelemaan kuvioita vaikka homma ei todellakaan ollut kaikilla hallussa. Ei myös meilläkään mutta sehän ei menoa haitannut. Ja hauskaa oli!

Baarin yhdestä nurkkauksesta sai ostaa maalaistyyliin tehtyjä corn dogeja, hot dogeja ja hampurilaisia kun taas toisessa nurkassa oli vanha hammaslääkärintuoli johon rohkeimmat menivät juomaan shotteja. Tuoli kallistettiin makuuasentoon ja eikun pullosta suoraan kurkkuun kirkasta viinaa, huh huh. Kolmannessa nurkassa oli mahdollisuus ratsastaa mekaanisella härällä. Sen verran ärhäkkään näköistä oli härän meno että meitä ei sen selkään saanut. Keskityimme enemmän kuuntelemaan country -bändiä ja pistämään jalalla koreasti. Harmi vaan että jostain syystä mielessä ei juurikaan käynyt valokuvien ottaminen.. no, ensi kerralla sitten. Olipa hauskaa käydä vähän tuulettumassa!

Rivissä mennään...

Blogi jatkuu

No niin, viisaammat ovat nyt kertoneet  miten pystyn edelleen jatkamaan blogia tässä samaisessa osoitteessa vaikka kuvatila tulikin täyteen (kiitos vinkistä!) eli päätin pysytellä tässä vanhassa tutussa osoitteessa. Anteeksi sekaannus jos joku on ehtinyt tallentamaan jo uuden blogin osoitteen. On niin paljon helpompaa jatkaa tutussa paikassa kun kaikki asetukset ym. on valmiina. Vastaan tässä vielä haasteeseen uudelleen jonka ehdin jo postata uuteen osoitteeseen.

Vastaan tässä saamaani blogihaasteeseen. Kiitos siitä Jersey_girl!

Lempinumero: 2, en tiedä miksi, jotenkin kaikki parilliset numerot tuntuu paremmilta

Alkoholiton lempijuoma: vesi, aamuisin kahvi

Lempieläin: Hevonen

Facebook vai Twitter: Facebook, tutustuin siihen ennen Twitteriä enkä ole jaksanut montaa eri tiliä pitää pystyssä

Intohimoni: Varmaankin hevoset. Harrastus alkoi ratsastamisesta josta siirryin raviurheiluun ja vuosia myöhemmin takaisin ratsastamiseen. Heppat ovat aina olleet tavalla tai toisella elämässäni.

Suosikkiviikonpäiväni: Sunnuntai. Silloin on perheen yhteistä aikaa eikä kenelläkään ole kiire.

Suosikkikukka: Ihastuin häiden alla tumman burgundin väriseen kallaan joka oli sitten hääkukkani.

Haaste tulee jakaa 5:lle seuraamalleni blogille eli haastan seuraavat blogit vastaamaan:

Happiness is

Elämää, ei sen enempää

Urbaanin maalaisen elämää

The Sugar Antilope

Tuulian tupa

Päivän kuulumiset

Pikku-neiti kävi viime viikolla 4kk tarkastuksessa lääkärissä. Strategiset mitat tässä vaiheessa; pituus 66 cm ja paino 6405g. Pituus käyrässä tyttö on 95% omiin ikäisiinsä nähden eli aika pitkä kaveri. Painossa 59%. Lääkärin tarkastus meni sitten mukavasti kiukutellen ja huutaen siihen saakka kunnes neiti sai taas vaatteet päälle. Sitten tietenkin uusi huutokohtaus rokotustenlaittovaiheessa. Hoitajakin vähän ihmetteli kun yleensä on saanut iloisen ja hymyileväisen potilaan. No, aina ei vaan jaksa hymyillä. Samalla todettiin myös atooppinen ihottuma joka taisi puhjeta silloin Suomen reissun jälkeen. Olen jostakin lukenut että ilmanmuutos voi olla syynä sen puhkeamiseen herkkäihoisilla. Toivottavasti pysyy kurissa hydrokortisonilla, ainakin se näyttää tepsivän.

Itsekkin kävin sitten lääkärin vastaanotolla. Synnytyksen jälkeen jossain vaiheessa huomasin että pikkusormessani oli pieni kolo ja ajattelin että sinne on mennyt tikku. Ei sieltä mitään tikkua kuitenkaan löytynyt ja kolo alkoi laajenemaan pieneksi rakkulaksi jonka sisälle kertyi verta. Pari kertaa sen puhkaisin ja kävin sitten lääkärissä joka kertoi sen olevan tavallaan eräänlainen kysta, virallinen nimi oli sen verran moni mutkainen että meni ohi. Sillä hetkellä rakkula näytti kuivalta ja päätettiin että tulen takaisin Suomen matkan jälkeen ettei minun tarvitse matkustaa tuppo kädessä. Olin tietenkin saamaton enkä varannut aikaa heti, ja lääkärille oli parin viikon jono, joten sormi alkoi näyttämään aika pahalta. Verta valui ihan koko ajan. Lopulta se sormen sisältä ulos tunkeva lihanpala vihdoin poistettiin. Yöks, niin lääkäri sanoi, että liha sieltä kasvaa ulospäin. Ensin puudutus, sitten terällä viillettiin irti (shave) ja sitten poltettiin reikä umpeen laserilla. Tosi nopeaa! Lääkäri kertoi sen olevan ihan yleinen raskauteen liittyvä rakkula joka joskus ilmestyy kun ihoon tulee haava. Kiitos hormoonit! Se saattaa myös tulla takaisin ja joudun sitten taas menemään poistattamaan sen. Nyt se on kuitenkin poissa tällä erää. Samassa kädessä on myös muuten jännetupintulehduksen serkku, rannekanavan tulehdus. Mitä tästä siis opimme? Lapset kannattaa tehdä heti nuorena eikä tällä tavalla ikäloppuna!

Puudutus oli muuten taas viimosen päälle. Lääkäri sanoi sen kestävän 2-3 tuntia. Olin siellä klo 12 ja kello seitsemän illalla ei sormessa vieläkään ollut tuntoa.

Start-Ups Silicon Valley

Täällä alkoi pari viikkoa sitten telkusta uusi reality -sarja nimeltä Start-Ups Silicon Valley. Se kertoo nuorista yrittäjistä joilla on joku upeaakin upeampi liikeidea jonka kanssa he muuttavat Piilaaksoon etsimään sille rahoitusta. Oli tietenkin mielenkiintoista katsoa sarjaa joka on kuvattu lähialueillamme mutta mutta...

Sarjan käsikirjoittaja ei selvästikkään ole koskaan asunut Piilaaksossa (kaikki reality -sarjathan ovat kirjoitettuja ainakin suurimmaksi osin), sillä en tunnistanut paikkaa sarjasta ollenkaan. Ensinnäkin se oli suurimmaksi osaksi kuvattu San Franciscossa jossa sarjan päähenkilöt pääosin tuntuivat asuvan ja nauttivan drinkeistä uima-altaalla. Jo tässä yhtälössä on jotain mätää. Ihan ensiksi, jos olisi haluttu kuvata ihan oikeaa Piilaaksoa, olisi pysytelty sen bisneksen kannalta kuumimmilla alueilla kuten Palo Alto, San Jose ja Mountain View, ja toiseksi, täällä kylmässä pohjois-kaliforniassa harvemmin uima-altaiden reunoilla killutaan. Kesäkuukausina toki, ne harvat joilla uima-allas täällä on, mutta sarjasta saa sen käsityksen että se on joka päiväistä. Lisäksi San Franciscossa on aina Piilaaksoa kymmenisen astetta kylmempää ja itse kuljen siellä yleensä kesälläkin pitkissä housuissa.

Jäin miettimään olikohan sarjaan vaikea löytää sopivia ihmisiä sillä päähenkilöt eivät myöskään kuvaa todellista Piilaaksoa. Eniten sarjassa näytetään sisarusparia jotka etsivät rahoitusta laihduttamisessa auttavalle puhelimen application:lle. Kaksi rahoittajaa on heidät jo hylännyt, eikä yksin siksi että sellaisia app:sejahan on jo miljoonittain, vaan myös siksi että toisen sisaruksen 46 muuta yritystä herätti hiukan epäilyksiä rahoittajassa. Muita sarjan hahmoja ovat (yllätys yllätys) myöskin "laihdutus apps:n" kehitellyt homoseksuaali, hotellissa asuva bloggaaja ja miesmalli. Voi tietenkin kysyä mitä tekee malli Piilaaksossa, eikö hänen kuuluisi olla New York:ssa ja mitä tekemistä bloggaajalla on start-up:n kanssa. Jotenkin en ole vieläkään saanut selville miksi bloggaaja saa asua hotellissa ilmaiseksi, todellinen syy lienee hotellin sarjassa saama näkyvyys. Yksi "oikeita töitäkin" tekevä naisjohtaja ja pari todellista Piilaaksoa edustavaa nörttiäkin on saatu mukaan, mutta heitä näytetään minimaalisesti. Ylipäätään tuntuu että hahmojen valinnassa suurimpana kriteerinä on ollut ulkonäkö ja kyky kieroilla tai ryypätä. Jälkimmäinen toki varmaan kuuluu nuorten menestyneiden nörttien elämään todellisuudessakin, mutta ne oikeat Piilaakson ihmiset joita tunnen, ovat suurimmaksi osaksi perheellisiä ihmisiä joiden viikonloput täyttyy joko töistä tai harrastuksista.

Sarja on siis täynnä kieroilevia, selkäänpuukottavia ja juhlivia kakaroita... ihan muuta mitä Piilaakso oikeasti on. Todellisuudessa täällä kannustetaan toisia, autetaan muita yrittäjiä ja ollaan iloisia muiden menestyksestä. Täällä ei olla kateellisia tai vedetä mattoa jalkojen alta, vaikka firmoissa pyörii todella isot rahat. Ja jos joku joskus tekee konkurssin niin ei sekään ole mikään häpeä.. ei muuta kun uutta yritystä vaan. Ajatus joka meille suomalaisille on kovin vieras. Yrittäjät itse sanovat että täällä on uskomaton ja ainutlaatuinen "vibe", voisiko suomalaisittain sanoa että meininki tai fiilis. Ja siksi tämä onkin Piilaakso, paikka jonne kaikki tosi-yrittäjät haluavat.

Hääpäivä Sonomassa

11.11. tuli kuluneeksi vuosi siitä kun menimme naimisiin Tahoella. Sen kunniaksi pakkasimme kimpsut autoon ja ajelimme Sonoman viinialueen perukoille Alexander Valleyhin. Ajomatka meiltä sinne kesti parisen tuntia joten se oli juuri sopiva matka vauvan kanssa. Yövyimme Windsorin pikkukaupungissa jossa kävimme yhdessä tasting room:ssa maistelemassa viinejä ja syömässä vanhanajan amerikkalaisessa dinerissa. UpTick:ltä ostimmekin heti jo kaksi viinipulloa kotiin viemisiksi.

Ruokapaikka Windsorissa

Seuraavana aamuna aamiasen jälkeen lähdimme tutustumaan viinitiloihin. Minähän en tietenkään kovasti voinut viiniä nauttia mutta maistella vähän toki. Ensimmäinen maistelu oli portviineistä Trendatue viinitilalla ja ostimme yhden vaalean jälkiruokaportin josta tykkäsimme. Sen jälkeen kävimme Simi nimisellä viinitilalla. Se on perustettu jo vuonna 1876 ja rakennukset olivatkin kauniin rustiikkisia. Tällä kertaa emme ostaneet viinejä sillä emme pitäneet maistamiamme viinejä niiden hintojen arvoisina.

Geyservillen kaupungissa kävimme Francis Ford Coppolan viinitilalla, virallisemmin Rubicon Estate. Sen on alunperin perustanut suomalainen merikapteeni Gustave Niebaum mutta nykyään se on melkoinen turistirysä. Tosin nyt kun ei olla sesongin kuuminpaan aikaan liikkeellä saa liikkua suht rauhassa eikä tarvitse jonotella maistelutiskeille. Viinitilalla on iso uima-allasalue joka toimii lapsiparkkina, lastenhoitajat pitävät huolta perheen pienimmistä sillä aikaa kun aikuiset maistelevat viinejä. Päärakennuksen yläkerrassa on Coppolan pieni museotila jossa myydään myös matkamuistoja, ja alakerrassa Michelin tähtien oppaassa maininnan saanut Rustic -ravintola. Söimme siellä lounaan ja täytynee sanoa että maininta on kyllä hyvin ansaittu. Pari viiniäkin lähti kotiinviemisiksi ja yksi portviini.

Elokuvasta Dracula

Ajelimme Dry Creek:n kaunista maaseututietä vielä yhdelle viinitilalle jota meille oli eräs paikallinen suositellut; Ferrari-Carano. Maisemat olivat upeat syksyn värit saaneine viinitarhoineen ja aurinko paistoi. Pian tien varressa aukeni upein kartano jonka olen koskaan nähnyt (siis lukuunottamatta linnoja tai kuninkaan palatseja Ranskassa ja Englannissa). Valitettavasti kartano jäi sen verran sivuun porttien taakse etten saanut siitä kuvaa mutta itse viinitila oli myös upea kukkaistutuksineen ja puutarhoineen, linkistä voi kurkata kuvia. Tässä vaiheessa olimme jo maistelleet sen verran viinejä että enin into oli lopahtanut emmekä sitten ostaneet täältä enää mitään, mutta kävimme ihailemassa jättimäistä viinikellaria ja upeaa puutarhaa.

Puutarhasta löytyi myös tällainen korkkipuu

Virkistävä viikonloppumatka mahtavissa maisemissa!

Amerikan suuri päivä

Yhdysvallat sai tänään uuden presidentin. Onnea Obama! Tiukka oli taistelu ja onhan tässä jo kyllästymiseen saakka kuunneltu näitä vaalikampanjointeja. Vielä en päässyt itse äänestämään mutta ehkäpä sitten seuraavissa presidentin vaaleissa.

Politiikka on raakaa ja kaikenlaista loan heittoa on kuultu sieltä sun täältä viime kuukausien aikana. Jotenkin sitä ihan kaipaa Suomen pienimuotoisempaa ja ehkä vähän reilumpaakin meininkiä. Äänestäminenkin tuntuu helpommalta siellä; harvoin tarvitsee jonottaa ja äänestäessä tarvitsee vain vastata yhteen kysymykseen. Täällä sen sijaan samalla valitaan kaikenlaisia kuvernöörejä, kaupunginvaltuutettuja sun muita, ja äänestetään erilaisten lakiesitysten puolesta tai vastaan. Äänestysoppaaseen tutustuminen on siis paikallaan ennen vaaliuurnille menoa. Toki voi aina jättää äänestämättä näitä muita asioita jos haluaa vain vastata siihen tärkeimpään kysymykseen, mutta huomasin lakiesitysten joukossa olevan varsin tärkeitäkin asioita.

Vaalitaisteluakin käydään monin tavoin erilailla kuin Suomessa. Välillä olen jo meinannut hermostua oveen koputteleviin kamppanjoijiin, kuistilla lojuviin vaalimainoksiin ja lankapuhelimen kymmeniin vastaajaviesteihin joissa kehoitetaan äänestämään milloin ketäkin. Koko homma tuntuu olevan paljon suorasukaisempaa ja ihmiset suhtautuvat intohimoisesti oman ehdokkaansa läpipääsyyn. No, ehkäpä tämä huuma tästä kohta hiljenee... vajaaksi neljäksi vuodeksi ainakin!

Trick or treat

Halloween tuli ja meni... meillä lähinnä ohi, koska palasimme vasta lauantai-iltana myöhään Suomesta. Varsinainen halloween -päivä sattui keskiviikolle mutta monet juhlivat jo edellisenä lauantaina tätä "talven alkamisen ja henkien liikkumisen" -päivää. Enää niin myöhään en viitsinyt koristeitakaan kaivaa esille mutta kuistin valo sentään sytytettiin merkiksi naapurustoa kiertäville lapsille. Ja kävihän niitä lapsosia kyselemässä valitsemmeko karkin vai kepposen. Ensi vuonna sitten juhlimme taas isommin tätä yhtä lemppari -päiväämme.

Kurpitsavalikoima lähikaupan ovella.

Pikkuneidin ensimmäinen Halloween
 juhlittiin Tikru -asussa.

Naapurien taloja

Pieni maailmanmatkaaja

Suomesta on vihdoin päästy takaisin tänne Kalifornian lämpöön. Olipa mukava reissu vaikkakin kotimatka aina tuntuu niin kovin pitkältä. Oli niin mukavaa taas viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa, ja ennen kaikkea on ihanaa että läheiset ovat nyt nähneet meidän perheen pikku maailmanmatkaajan.

Matka vauvan kanssa meni paljon paremmin ja helpommin kuin olin odottanut. Lentokoneen hurina ja pieni tärinä nukuttivat vauvaa eli lennoilla lähinnä nukuttiin ja syötiin. Paljon raskaammalta tuntui kotimatkan junamatka Pohjamaalta Helsinkiin sillä juna oli todellakin täynnä, siellä oli ahdasta ja meitä saatteli lähtiessä vaatteet kasteleva lumisade. Onneksi olimme päättäneet viettää yhden yön Helsingissä ja tavata siellä vielä tuttuja, niin kotimatka katkesi siinä mukavasti vähän. Raskainta oli lähinnä täysien matkalaukkujen raahaaminen kun lisänä oli vielä lastenrattaat ja vaippakassi. Tästä oppineena, ensi kerralla täytynee katsoa lennot Suomeen niin että jatkoyhteys myös lentäen onnistuu kuten tulomatkalla.

Alkulomasta ajeltiin Pohjanmaalta Kemiin sukuloimaan ja siitä vieläpä Rovaniemelle saakka, mikä sekin onnistui vauvan kanssa hyvin. Ongelmia (tai lähinnä väsymystä) aiheutti ainoastaan sitkeä kuume-flunssa johon sairastuin heti Suomeen tultuani, ja se ettei äidillä oikein vielä pysy aina kaikki palikat käsissä. Vauvan kanssa toisessa maassa matkustellessa on mukana jos minkäkinlaista kassia ja nyssäkkää, ja joka tavara autonavaimista puhelimeen tuntui olevan välillä hukassa. Onneksi ei sentään vauva joutunut hukkaan! Hän sen sijaan tuntui nauttivan siitä että koko ajan oli uutta nähtävää tai innokkaita ihmisiä kanniskelemassa edestakaisin. Kemissä on aina kiva vierailla ja tällä kertaa saimme myös nauttia ensilumesta. Rovaniemellä vietettiin yksi yö joulupukin pajakylän uusissa mukavissa mökeissä, ja mies pääsi niin näkemään kuin syömäänkin poroa. Hänelle suurin asia oli tietenkin se että on nyt todistusaineiston saattelemana käynyt napapiirillä kun taas meille muille joulupukin tapaaminen taisi olla kaikkein hauskinta. Ne odotetut revontulet jäivät vielä miehelläni valitettavasti näkemättä mutta kotimatkalla pysähdyttiin Ranuan eläinpuistossa jossa oli paljon "eksoottista" nähtävää hänellekkin. Niistä ehkä mieluisin ja erikoisin hänelle oli valkoinen napakettu eli naali, sekä valkoiset tunturipöllöt. Se kuuluisa jääkarhun pentu taas oli kasvanut jo niin isoksi että piti hetki miettiä kumpi jääkarhuista on emo ja kumpi poikanen.

Flunssa ei hellittänyt lähes koko loman aikana, ja muutama päivä meni kokonaan lepäilyyn. Minulta flunssa siirtyi miehelleni ja lähtiessämme kotiin kuulosti jo mummokin rykivän pahasti. Harmikseni en ihan kaikkia kavereita sitten ehtinyt kunnolla tapaamaan, joitakin en ollenkaan ja ratsastaminenkin jäi vai pariin kertaan. Toinen niistä kerroista oli onneksi kunnon hikitunti ja toinen minulle muuten tärkeä koska se oli entisellä omalla heppallani joka tulee aina olemaan rakas. Lisäksi ehdimme pitää ristiäiset ja mieheni pääsi vähän tuulettumaan miesporukassa ulos ja saunomaan, kalastamaan ja jääkiekkoa katsomaan.

Vaikka niin montaa asiaa Suomesta onkin ikävä niin yhtä ei varmasti ole; se jatkuva vauvan pukeminen ulos mennessä. Ja toppapuku ainakin meillä tarkoitti aina varmaa itkua. Olipa ihanaa päästä kotiin jossa ei toppapukuja tarvi vaikkakin täälläkin ilmat on jo vähän viilenneet. Kai sitä on skandinaavikin amerikkalaistunut kun +24C tuntui ihan sopivalta ja illan +19C jo lähes kylmältä. Näin kertoi uusi Muumi -lämpömittarimme keittiön ikkunassa. Nyt minäkin tiedän päivän lämpötilat sitten suoraan celciuksina. Kiitos perheelle ja ystäville ihanasta lomasta... on niin helppoa tulla kotikonnuille kun siellä on kaikki valmiina vauvanvaatteista ja -sängyistä lähtien. Ehkäpä ensi kerralla päästään matkaan kesällä ihmettelemään sitä yötöntä yötä. Nyt yritetään toipua jetlagistä joka on herättänyt vauvan joka aamu klo 5.

Matkaan mars

Kauan odotettu Suomen loma ja seikkailu alkaa sitten aikaisin huomenaamulla. Täytyy myöntää että vähän kyllä jännittää lennellä noin kauas näin pieni ihminen mukana vaikkakin pari kaveria täältä samanikäisten vauvojen kanssa on jo onnistuneesti Suomessa käyneet. Neiti nukkui toissa yönä ensimmäistä kertaa läpi koko yön mutta pahaksi onneksi viime yö meni vähän levottomammin, joten tässä ollaan jo valmiiksi aika väsähtäneessä olotilassa. Kaippa sitä sillä suomalaisella sisulla jaksaa mutta eniten jännittää kuinka paljon vauva itkee lennoilla ja häiriintyvätkö siitä muut matkustajat. Ehkä olen sen suhteen liian herkkänahkainen sillä ainahan vauvoja lennoilla on ollut, enkä ainakaan itse ole suuremmin häiriintynyt.

Loma-ohjelmassa on kaikenlaista jännää. On ristiäisiä, eläinpuistoa, napapiirillä käyntiä, ystävien ja perheen tapaamista, herkuttelua ja unohtamatta sitä yhtä tärkeää... melkein vuoden tauon jälkeen RATSASTUSTA! Ou jee.. valmiina ollaan!

Kusti polkee...

Täällä on tämän vuoden aikana ollut paljon esillä kuinka huonosti valtion postilaitoksella menee. Ihmisethän eivät tänä internet -aikana enää kirjoittele kirjeitä tai postittele kortteja niin kuin ennen. On ollut puhetta siitä tarviiko postia jakaa 6:na päivänä viikossa kuten nyt, ja postin jakeluaikoja on pidennetty. Lisäksi postissa on tehty joitain typeriä päätöksiä joista viimeisimpänä esillä oli Simpsons -ikimerkkien painaminen. Merkkejä painettiin niin paljon, että kun viime keväänä postimerkin hinta nousi, miljoonia ikimerkkejä jouduttiin tuhoamaan sillä niitä ei saatu enää myytyä. Postillahan on myös täällä kilpailijoita toisin kuin Suomen postilla mikä vaikeuttaa sen ahdinkoa.

En ole ollut perin vaikuttunut täkäläisen postin toiminnasta. Jo sinä aikana kun asuin Suomessa ja postittelimme viisumipapereita edestakaisin, ihmettelimme toimitusaikojen eriäväisyyttä. Vaikka välillä kirjeet menivät perille viikossa, kuten posti lupaa, meni niiden perille saamisessa välillä kolmekin viikkoa (tämä oli pikakirje). Tosin enhän voinut tietää kummassa päässä homma tökki ja sama epäjohdonmukaisuus tuntui olevan kummastakin maasta lähetetyillä kirjeillä. Lisäksi täällä postikonttorissa asioiminen tuntuu olevan välillä ihan painajaista. Virkailijoita on yleensä töissä kahdesta kolmeen ja jono ulos asti. Kannattaakin aina miettiä tarkoin mihin kellonaikaan postiin menee jollei halua seisoa jonossa tunteja.

Viimeisimpänä olen tullut oppimaan että kukaan ei täällä ole kuullut kirjesalaisuudesta. Tai jos sellainen on, siitä ei ainakaan kukaan tiedä toisin kuin armaassa Suomen maassa jossa voit aika hyvillä mielin luottaa että kirjeesi menee perille yhtenä kappaleena. Viimeisen parin kuukauden aikana olen lähettänyt kolme kirjettä jotka oli matkan aikana aukaistu, yksi kappaleiksi repiytynyt. Niitä voi olla enemmänkin sillä kaikki ehkä eivät ole kertoneet meille asiasta. Ensiksi ajattelin että ne ovat vain repeytyneet auki lajittelukoneessa sillä en ole käyttänyt kaikissa standardin kokoista kirjekuorta. Olen kyllä silloin aina laittanut enemmän postimerkkejä kuoreen kuten kuuluukin, mutta silti yksi kuorista oli lyöty koneeseen joka oli repinyt sen sisältöä myöden kahtia. Sekä äitini että mieheni äiti kuitenkin kertoivat että heille saapuneet kirjeet oli siististi avattu päästä, niistä jälkimmäisestä olivat kadonneet myös sen sisällä olleet valokuvat ja syntymäpäivälahjaksi tarkoitettu lahjakortti. Tänään pieni tyttäremme sai isoisoisältään kirjeen joka oli selvästi avattu kuoren päästä. Onneksi sen sisällä ollut kortti ja shekki olivat tallella, sillä shekkiähän ei voi kukaan muu lunastaa. Aloin jo miettimään onko tämä kirjevaras oma postinkantajamme tai joku omassa postikonttorissamme, sillä koskaan aiemmin kirjeilleni ei ole käynyt näin. Ja palautetta aion asiasta antaa, se on varmaa, vaikka tuskin asialle siellä mitään tehdään. Pitää varmaan ostaa jatkossa kirjekyyhkyjä jos haluaa kirjeet perille avaamattomina.

Neiti 2kk

Pikku-neiti tänään jo kaksi kuukautta vanha.

Ei mikään tavallinen hämähäkki...

...vaan ihan oikea mustaleski oleskeli tänään talomme ovessa ja kaiken lisäksi vielä sisällä. Grr... ei naurata, nyt kun vauvakin makoilee välillä leikkimatollaan lattialla. Kai sitä pitänee alkaa tarkistamaan kengät myös ennen kuin jalkaansa vetaisee niin kuin usein kehotetaan, mieheni kyllä sanoi että 10 vuoden talossa asumisen aikana tämä on ensimmäinen leski-lukki jonka on nähnyt sisällä. Ei kun huomenna Homedepot:iin eli paikalliseen K-rautaan ostamaan hämähäkkien tappo sumutteita joilla koko talon saa sumutettua kerralla.

Muovipussien luvattu maa

Kävimpä taas taannoin ruokakaupassa ostoksilla ilman omia kangaskassejani. Näin vuosienkaan jälkeen, en pysty lopettamaan paikallisen muovipussikulttuurin ihmettelemistä.

Kaupoista saatavat muovipussit ovat ihan onnettomia suomalaisiin sisariinsa verrattuna. Ne ovat niin ohuita ja sangat niin kestämättömiä että se lienee syynä siihen että pusseihin pakataan aina vain muutama tavara. Sehän tietysti tarkoittaa sitä että kotiin tullessa ihan normiostoksistakin on kertynyt jo monen monta kahisevaa pussukkaa. Yleensä sanon ettei esimerkiksi gallonan maitokanisteria tarvitse laittaa pussin, siis eihän pussi edes kestä sen painoa kunnolla. Ruokakaupassa nimittäin tavaroita ei suinkaan pakkaa asiakas, vaan tavarat pusseihin laittaa joko myyjä tai erillinen pakkaaja. Ennen kuin kysytään että tarvitko apua tavaroiden autolle viemisessä, hän toki yleensä kysyy haluatko paperi- vai muovipussit. Olen tullut siihen tulokseen että muovipusseille on enemmän käyttöä kotona. Niitä voi käyttää roskapusseina tai koirankakkapusseina, ja ne voi laittaa aina kierrätyslaatikkoon jos niitä on ylimääräisiä.

Onneksi jotkut kaupungit, kuten lähikaupunkimme San Jose on lopettanut muovipussien käytön kokonaan kaupoissa. Toivottavasti muutkin kaupungit seuraavat perässä niin että ihmiset täälläkin oppivat omien ostoskassien käytön.

Uusia kujeita

Päivät ne kuluu pikkuneidin kanssa nopeaan. Hän on jo 1,5 kuukauden ikäinen reipas tyttö jolle on tullut pulloposket ja äärettömän kova ääni. Joka viikko on hänen kanssaan vähän erilainen, aina kun ajattelen että nythän meillä on kiva päivärytmi löytynyt, se muuttuukin seuraavalla viikolla. Aamut ovat kallisarvoisia koska silloin ollaan hyvällä tuulella. Eilen aamulla keksittiin ihan uusi asiakin, nimittäin se että kun äiti hymyilee niin hänelle voi hymyillä takaisinkin. Aika hauskaa... siitä muutama kuva alla. Tällä viikolla on myös alettu viihtymään vähän enemmän itsekseen leikkimaton päällä tai sitterissä.

Syksy tulee

Täällä on pidellyt koko heinäkuun ja elokuun alun kunnon helteitä. Viime viikolla mittarilukemat alkoivat tippua +30C:stä vähän alemmas ja tänä viikonloppuna ollaan jo +20C:n tienoilla. Tällaiselle skandinaaville joka kantelee mukanaan pientä ihmislämpöpatteria, se on on ihan sopivasti. Olen siis nauttinut viikonlopun säästä.

Ruokakaupassa käydessäni huomasin että sinne oli jo ilmestynyt erilaisia kurpitsakoristeita... ihanaa! Vaikka Suomessa en syksystä välitäkkään, täällä se on lempivuodenaikani. Ilmat ovat meikäläiselle sopivat ja joka paikka koristellaan värikkäillä sadonkorjuu -koristeilla, erilaisilla kurpitsoilla, hauskoilla  variksenpelättimillä ja auringonkukilla. Viinitiloilla ja erilaisilla farmeilla juhlitaan sadonkorjuu -juhlia. Jotkut niistä ovat laajentuneet lähes festivaaliksi kuten Pumpkin festival Half Moon Bay:ssä tai Garlic-festival toisessa lähikaupungissamme Gilroy:ssa jossa viljellään paljon valkosipulia. Syksyhän huipentuu sitten Halloween juhlaan jonka koristelut ovatkin sitten aivan jotain muuta.

Vielä hetkisen nautitaan myös kukkivista kukista ennen kuin syksy vie ne mennessään. Samoin takapihallamme kesää viettäneestä kolibrista.

Passinhakureissu

Meidän pikku-neiti on jo yli kuukauden ikäinen.. aika rientää. Pikku hiljaa kun arki on lähtenyt rullaamaan, olen alkanut järjestelemään hänen paperiasioitaan. Ihan niin isoa paperisotaa ei pitäisi olla edessä kuin minulla viisumin ja green card:n anomisessa. Kunhan kaikki on järjestyksessä, hänellä pitäisi olla kaksoiskansalaisuus.

Saimme vihdoin postissa Laran syntymätodistuksen ja sosiaaliturvatunnuksen joten tänä aamuna päätin lähteä anomaan hänelle passia. Passit anotaan postikonttoreista ja kaupungissamme on tasan yksi posti joka anomuksia käsittelee. Mieheni varoitteli minua ovelle asti olevista jonoista ja hitaasta palvelusta, johon olen täällä jo alkanut tottumaan kaikissa valtion konttoreissa. Menin paikalle vauvan kanssa heti aamulla välttääkseni pahimman ruuhkan mutta ilmeisesti monet muut olivat tehneet saman suunnitelman, jonoa tosiaan oli. Huoneeseen jonne anomukset jätettiin pääsi yksi kerrallaan ja yllätys yllätys... virkailijoita oli tasan yksi. Olimme jonossa tunnin, jonka aikana ehdin täyttää passihakemuksen mutta en tietenkään hoksannut lukea pienellä printattuja ohjeita. Aloin ihmettelemään passitoimiston maksupolitiikkaa... käyköhän luottokortti tai debit -kortti... käteistä minulla ei ainakaan ole lompakossa niin paljoa.. eikä minulla ole shekkejä. Olen kertakaikkiaan niin uppiniskainen ja pidän shekkejä niin vanhanaikaisina maksuvälineinä, etten ole hankkinut shekkivihkoa. Kuulin kun virkailija sanoi jollekin että maksuja on kaksi joista toisen voi maksaa kortilla ja toisesta voi shekin tilalta tehdä rahalähtyksen (=money order, en ole ihan varma mikähän olisi vastaava Suomessa). Joissain asioissa kyllä aina mietin että tämä maa ei ole ihan päässyt vielä 2000-luvulle. No, tottakai kun minun vuoroni tuli, virkailija huikkasi minulle tylysti että turha tulla peremmälle koska myös isän on oltava mukana. Kiva! No tulipahan harjoiteltua vauvan kanssa ulkoilua ja autoilua.

Mielestäni kummallista on myös se että siinä kun passin anomisessa kaikki on hirmuisen tarkkaa, itse passikuvan kanssa ei olla niin tarkkoja kuin Suomessa. Ohjeet toki on tarkat täälläkin mutta ainakin vauvan kohdalla kuvat tuntuvat olevan vähän niin ja näin. Koska emme tienneet että tässä postikonttorissa otetaan samalla myös kuvia, kävimme paikallisessa sekatavarakaupassa eilen ottamassa vauvalle passiin kuvan. Ihan naurettavaahan se on mutta pakollista, ja haluan nähdä kyllä kuinka monta viikkoa neitokainen vielä on tunnistettavissa kuvasta. Virkailija kaupassa ei oikein tiennyt mitä olisi vauvan kuvan kanssa tehnyt. Sanoin hänelle että tuttavani vauva nostettiin vain valkoista taustaa vasten ja äidin käsi näkyy kyllä kuvassa, mutta se ei kuulemma käynyt. Niimpä hän repäisi myyntirekistä valkoisen t-paidan ja laittoi sen autonistuimeen jossa kannoimme vauvaa, ja sen päälle sitten vauva istumaan. Kuva on lähinnä koominen, pään vierestä lähtee paidassa näkyvät rypyt näyttävät sädekehältä ja vauvalla on muutenkin hassu ilme. Oli kyllä taiteilemista jo siinä että neiti oli edes hereillä ja silmät auki. Onneksemme tämä kuva hyväksyttiin kuitenkin passiin kun iltapäivällä raahasin postiin mukanani mieheni. Eli passi on nyt anottu ja jonoakaan ei siihen aikaan ollut.

Seuraavaksi sitten Laran syntymätodistus lähtee osavaltion pääkaupunkiin Sacramentoon jotta saamme siihen apostillen, ja sen jälkeen liitteiden kanssa Suomen lähetystöön Los Angelesiin. He sieltä sitten rekisteröivät vauvan Suomen kansalaiseksi. Liitteinä pitää olla äidin ja isän passien informaatiosivusta notarisoidut kopiot samoin kuin minun green cardista. Että aika paljon hommaa kyllä on että saa kaikki hoidettua mutta sitten ei pitäisi olla paprut kunnossa vähäksi aikaa. Seuraava paperisota on minun green cardin uusiminen 1,5 vuoden päästä ja sen jälkeen kansalaisuuden anominen. En odota sitä urakkaa mitenkään suurella innolla...paitsi tietenkin kansalaisuuden saamista.

Olympiahuumaa

Arki se on lähtenyt rullaamaan täällä kuumuudessa. Kuivin ja kuumin kesä vuosiin, ja se käy välillä vähän ahdistamaan tällaista skandinaavia kun kanniskelee kainalossa vielä pientä lämpöpatteria. Muuten kaikki on mennyt hyvin ja tyttö on jo saanut painoa ja pituutta lisää, ja pulloposket. Ihan sitä ihmettelee jo että minne se pienen pieni vauva jo katosi. Ensimmäiset vaatteetkin on jo käyneet pieniksi.

Päivät ovat siis menneet lähinnä tässä kotosalla vauvan kanssa ja olympialaisia katsoen. Olemme etenkin hurranneet suomalaisille ja ratsastuslajeille, joita täällä tietenkään ei ole juurikaan näytetty telkkarissa.. höh! No, on sitten seurattu muita lajeja tylsistymiseen asti. Mitähän sitä huomenna sitten katsellaan kun olympialaiset loppuivat hienoihin juhliin sunnuntaina.

Hyvä Suomi!

Teho-osasto

Puolitoista viikkoa teho-osastolla ramppaamista on toivottavasti ikuisesti takana oleva muisto. En toivo sitä kenellekkään varsinkaan vastasyntyneen kanssa. Siitä huolimatta meille jäi paljon hyvääkin mieleen lastensairaalasta. Osaston henkilökunta oli todella huomaavaisia ja aivan ihania vanhempia kohtaan. He opettivat joka käänteessä vauvan hoitoa vanhemmille ja korostivat kuinka tärkeää vanhempien kosketus vauvalle on, sillä sairaalassa ne pääasiassa kokevat vain hoidollista eli ei aina niin hellää -koskettelua. Samalla vanhemmat oppivat tuntemaan omaa lastaan paremmin.

Oaklandin lastensairaalassa vauvojen teho-osastohuoneita oli kolme, joista Lara oli suurimmassa huoneesa 24:n muun vauvan kanssa. Osastolle mennessä jokaisen piti pestä kädet ihan melkein kainaloihin saakka karkealla sienellä ja pesuaineella, ja pukeutua sairaalan kaapuun. Tuntui melkein kuin olisin leikkaukseen menossa oleva lääkäri. Joka vauvalla on siellä aluksi oma hoitaja joka hoitaa vain tätä tiettyä vauvaa, eli hoitajia oli todellakin joka paikassa. Kun sitten toipuminen alkaa edistyä, tämä hoitaja saa toisenkin hoidettavan vauvan. Paikalla kierteli myös jos jonkunlaista lääkäriä, terapeuttia, sosiaalityöntekijää ja ruokintakonsulttia keskustelemassa vanhempien kanssa. Se tuntui tosi hyvälle. Ensimmäisellä visiitilläni kierroksella oli myös nunna jonka sanat koskettivat herkässä mielentilassa olevaa tuoretta äitiä. Osastolta saimme hyviä ohjeita ja opastusta vauvan hoitoon ja minä imetykseen, ja imettäville äideille tarjottiin sairaalakäynnillä aina myös lounas tai illallinen.

Usein ihmettelin monia pieniä potilaita osastoilla joiden luona en koskaan nähnyt vierailijoita. Osa vanhemmista tosin saattoi käydä paikalla aamulla ennen töihin menoa tai myöhään illalla jolloin me emme olleet enää paikalla. Joillakin saattoi olla kotona muitakin lapsia eivätkä he voineet olla vauvan luona 5-6 tuntia kerrallaan kuten me useimmiten. Joku vauvahan saattoi olla myös huostaanotettu tai hylätty, sitä varmaan tässä väenpaljoudessa myös tapahtuu enemmän kuin Suomessa. Kuulin hoitajien juttelevan yhden keskosen vanhempien lähteneen ulkomaille. Olin ihan järkyttynyt. Meitä vanhempiakin on ilmeisesti moneen lähtöön. Surullista.

Tässä muutama kuva sen jälkeen kun Lara on jo päässyt eroon suurimmasta osaa letkuista.

 Ensimmäinen kylpy:
"Mitä? Vettä? En kyllä oikein ole varma tykkäänkö tästä!"

"Hmm... oikeastaan tämä tuntuukin ihan kivalle."

"Kiitti äiti, tykkään kylpemisestä."

Ensimmäinen päivä kotona.

Säästin tämän nunnalta saamani kortin
Laran vauva -kirjaa varten.

Vihdoinkin

VIHDOINKIN istuskelen kotosalla tässä sohvalla oman pienen vauvan kanssa. Pari viime viikkoa on mennyt kuin sumussa, on ollut todella raskasta. Synnytys aloitettiin maanantai-iltana 16.7. tässä meidän lähisairaalassa. Kun lapsivesi puhkaistiin lääkärin toimesta, huomattiin että se ei olekaan puhdasta ja pian sen jälkeen minulle nousi korkea kuume. Vaikka välillä mietittiin jo keisarinleikkauksen mahdollisuutta koska pelättiin kuumeen enteilevän tulehdusta, pieni Lara-tyttö syntyi normiteitse tiistai-iltana klo 21.09.

Vauva oli valitettavasti niellyt kakkaista lapsivettä ja sen pienet keuhkot eivät jaksaneet hengittää kunnolla. Meille oli jo etukäteen kerrottu että kaikki "ei puhtaassa -lapsivedessä" olevat vauvat menevät pariksi päiväksi teho-osastolle tarkkailuun joten se ei tullut yllätyksenä, mutta kun parin tunnin päästä vakavan oloinen lääkäri tuli kertomaan meille että hänet pitää siirtää toiseen sairaalaan, olimme aika järkyttyneitä. Hänet oli intuboitu ja laitettu hengityskoneeseen. Kun ajattelen sitä pienokaista jonka alahuuli värähteli hengityskoneen tahtiin teho-osastolla suusta tulevan letkun alla, alan edelleen itkeä. Se oli todellakin sydäntäsärkevin näky mitä olen koskaan nähnyt. Koska Stanfordin sairaalassa, joka olisi meille ollut lähin lastensairaala, ei ollut tilaa, hänet siirrettiin Oaklandin lastensairaalaan. Vielä samana yönä, Oaklandin henkilökunnan saapuessa, saimme onneksi keskustella heidän lääkärin kanssa ja hän oli sitä mieltä vauvan pitäisi kyllä toipua. Se olikin ainoa asia mitä siinä tilanteessa halusin kuulla. Oman sairaalamme lääkärit antoivat vain epämääräisiä "kyllä suurin osa toipuu" vastauksia, ja sillä hetkellä halusin vain että joku vakuuttaa minulle että vauva selviää vaikka he eivät olisikaan varmoja.

Jouduin itse olemaan antibiottitiputuksessa sairaalassa vielä seuraavan päivän, mutta mieheni oli päivän Oaklandissa. Lääkärit olivat hänelle vakuutelleet että kyllä vauva tästä selviää. Minullekin tuli heti paljon parempi mieli, ja seuraavana päivänä pääsinkin sairaalasta ja ajoimme lastensairaalaan pikkuneitiä katsomaan. Iloksemme hän oli päässyt jo pois hengityskoneesta. Vauvan hoitamisen harjoitteleminen oli aika outoa kun johtoja ja letkuja kuitenkin meni vielä suuhun, nenään, napaan, käsiin ja verenpainetta mittaava johto myös jalkaan. Mutta oman vauvan näkeminen oli kuitenkin  ihaninta maan päällä, ja oli mahtavaa huomata kuinka levolliselta ja hyvältä hän näytti muihin teho-osaston vauvoihin verrattuna.

Päivä päivältä aloimme olla toiveikkaampia ettei Laran toipuminen kestäisi sitä kolmea viikkoa josta alkuun puhuttiin. Aina kun menimme paikalle häneltä oli otettu joku letku tai johto pois. Hoitajat ihmettelivät hänen nopeaa toipumista ja kuvailivat Laraa heidän tähtipotilaakseen. Lopulta, vaikka yksi pieni takapakkikin tuli, Lara oli teholla vain 1,5 viikkoa ja nyt opettelemme viidettä päivää kotona oloa. Toivottavasti, tällaisen alun jälkeen, hän saa kasvaa terveenä ja kaikki menee hyvin!

4th of July

Eilen vietettiin täällä taasen itsenäisyyspäivää juhlavin menoin. Tosin ei meillä... kaksi väsynyttä tapausta päätti sitten oleskella ihan vaan kotosalla tämän juhlapäivän. Minä en mahani kanssa jaksa enää raahautua pitkiksi ajoiksi seisoskelemaan paraateja ja ilotulituksia katsomaan, ja varsinkin auringossa oleskelu tuottaa vähän vaikeuksia. Mies oli ollut maanantaina ja tiistaina asiakaskäynneillä San Franciscossa iltaan saakka ja sen jälkeen vielä teki työpuheluita Indonesiaan, joten hänelläkään ei ollut erityisiä intressejä lähteä kaupungille vapaapäivänä. Sen sijaan kävimme lounaalla Boston Market -ravintolassa joka tarjoilee ehtaa amerikkalaista "kotiruokaa", ja leivoimme jälkkäriksi maustekakun.

Ehkä ensi vuonna sitten taas päästään nauttimaan juhlahumusta. Ilotulitteet ovat täällä laittomia (vaikka niitä tuntuukin siellä täällä paukkuvan) mutta ympärillämme olevissa ainakin 5:ssä eri kaupungissa olisi ollut näyttävä kaupungin järjestämä ilotulitus. Itse pidän enemmän paraateista, ne ovat täällä näyttäviä ja niitä on kiva katsella. Tässä otteita viime vuotisesta biletyksestä.

Vauvoja vauvoja...

Elämä pyörii tällä hetkellä vahvasti vauva-aiheen ympärillä. Tulokas on tervetullut milloin vain, ja tuskin jaksan odottaa että pääsen tästä masusta eroon. Vaikka olen voinut raskauden ajan hyvin, odotan silti että saan oman kroppani itselleni takaisin. Nämä samaiset mamma-vaatteet alkaa jo kyllästyttämään ja olisi kiva päästä kyykistymään pyykkikoneelle tai rasvaamaan jalkapohjia ilman erityistä taiteilua. Sukkia ei täällä onneksi ainakaan tähän vuoden aikaan tarvi nykiä jalkaan ja muutaman kuukauden ajan olen jo käpytellyt sandaaleilla, ne on helppo pukea ja mahtuvatkin hyvin vaikka nyt viimeiset viikot jaloissa on ollut pientä turvotusta. En viitsi edes puhuakkaan siitä kuinka kateellisena katselen niitä jotka  täällä rientävät kuntosalille rehkimään saati ratsastamaan... siihen menee minulla kuitenkin vielä vähän aikaa.

Lauantaina osallistuimme mieheni kanssa "Becoming new parents" -kurssille. Jostain kumman syystä synnytysvalmennukseen meno tuntui minusta ihan vieraalta ajatukselta, en millään nähnyt itseäni makaamassa lattialla tekemässä kaikenlaisia hengitysharjoituksia. Mutta tämä kurssi sensijaan tuntui ihan meille sopivalta. Kurssilla olikin varsin hyvää käytännön tietoa vastasyntyneen hoidosta ja käytännön harjoittelua nukeilla. Paljon tulee varmaan vastaan asioita joita miettii ja ihmettelee pikkuisen kanssa mutta ainakin nyt jotain perusasioita selvisi jo. Kaikki alkaa meillä olla valmiina vauvan tuloa varten, ainoastaan lastenlääkärin valinta on jäänyt ihan näin viime tippaan. Sehän pitäisi olla tiedossa sairaalaan mennessä. Perjantaina menemme tapaamaan yhtä lääkäriä ja ensi viikolla vielä toista, joten eiköhän sekin asia tule löydettyä.

Yksi "Suomi-mammoistamme" sai lauantaina suloisen ja terveen poikavauvan. Kävimme heitä sairaalassa katsomassa ja oli ihanaa nähdä miten hyvinvoivalta ja onnelliselta molemmat näyttivät. Ja voi että ne ovatkin pieniä ne vastasyntyneet... Täällähän ei niin vaan mennä sisälle sairaaloihin, varsinkaan synnytysosastoille, eikä ainakaan Stanfordin yliopistolliseen sairaalaan. Ovella vartija tarkisti ketä olemme menossa tapaamaan, skannasi tiedot ajokorteistamme ja tulosti meille kulkulupatarrat omilla kuvilla ja nimillämme varustettuna. 

Ja nyt ei muuta kuin jatkamaan odottelua...