maanantai 31. lokakuuta 2011

Happy Halloween!

Tänä viikonloppuna on sitten taas juhlittu sitä kauan odotettua Halloweenia. Perinteiset "aikuisten bileet" ovat aina edellisenä viikonloppuna ja lapset kiertävät sitten ovelta ovelle oikeana Halloween -päivänä eli kuun viimeinen päivä.

Innokkaana koristelin tietysti talon edustan hämähäkin seitein, hautakivin ja kummituksin. Perinteiset kurpitsat kaiverrettiin myös ulos lyhdyiksi kaikenmaailman luurankojen sekaan. Minä tein kummitusaiheisen lyhdyn ja mieheni perinteisien Jack o´lanternin. Toivottavasti ne kestävät vielä viikonloppuun asti kun Suomen vieraita on tulossa, siirsin ne varjoon auringosta etteivät ihan lurpsahda. On ollut hauskaa ajella ympäriinsä katsomassa taloja joita on koristelu. Jotkut ovat todella panostaneet pihaansa kuten tässä seuraavassa kuvassa näette. Minuakin kyllä pelottaisi mennä koputtelemaan tuon talon ovelle pimeänä Halloween -iltana.


Meillä kävi ainakin ihania pieniä prinsessoja ja keijuja, dracula, punkkari ja paljon eri satuhahmoja koputtelemassa ovelle. Riipivä musiikki tai kuistille viritelty savukone ei saanut täkäläisiä lapsia pelkäämään. Viimeistään massamurhaajaksi pukeutunut mieheni ovella olisi pelottanut suomalaislapset pois mutta suurin osa lapsista täällä nauroi hänelle.





Lauantai-iltana meidät oli kutsuttu Halloween bileisiin Union Cityyn. Sinne suuntasi yksi hahmo elokuvasta A Clockwork orange (Kellopeliappelsiini) ja yksi vamppyyri.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Maanjäristyksiä

Täällä meidän suunnalla on viime aikoina ollut useampi pienempi maanjäristys. Tai pitäisikö tässä kohtaa sanoa "suurempi" koska niitä pieniä joista ei raportoida on ympäri Kaliforniaa päivittäin.

Noin viikko sitten istuin sohvalla ja huomasin että talon seinistä kuului natinaa ja ikkunat vähän helisivät. Tai liekö ne olleet keittiön kaapin ne kaikki Iittalat ja Muumi -mukit jotka siellä hyppelivät, ja jotka olen kovalla vaivalla tänne raahannut. Sen kummemmin en kuitenkaan järistystä tuntenut mutta jo viiden minuutin päästä siitä kerrottiin uutisissa. Samanlaisia, näitä uutiskynnyksen ylittäviä eli yli 3 richterin järistyksiä oli sinä päivänä kolme, ja kahta niistä en edes huomannut.

Tänä aamuna uutisissa kerrottiin että osa ihmisistä täällä East Bay:llä on heränneet viiden aikoihin maanjäristykseen. Samalla kerrottiin että näin montaa "isompaa" järistystä näin lyhyen ajan sisällä ei ole täällä koettu sitten vuoden 2006, joten lienee sopivaa miettiä onko jotain suurempaa meneillään. Täällähän odotetaan että se "Big One" jonain päivänä iskee ja nyt onkin alettu muistuttelemaan ihmisiä siitä että siihen pitäisi jotenkin varautua. Hmm.. siis pitäisi miettiä miten tulla toimeen ilman vettä ja sähköä, ja mikä olisi turvallisin paikka olla jos se iso järistys iskee. Minulle valmistautumista sellaiseen tarkoittaa maanjäristysvakuutuksen ottamista, sellaista joka korvaa ne rikki menneet Iittalat ja muut, mielellään talonkin siinä sivussa. Miehini ihmetteli kovin sitä ajatusta ja sanoi ettei ole kuullut kellään tutulla olevan sellaista. Hän kuitenkin selvitteli hiukan vakuutuksia (ehkä saadakseen minulle mielenrauhan) ja tuli siihen tulokseen ettei niissä ole mitään järkeä. Ensinnäkin vakuutus on aika kallis, lähes $100 kuussa ja sen omavastuu on järistyksen sattuessa niin iso, että se kattaa jo lähes meidän koko omaisuuden. Mielenkiintoisena huomiona törmäsin jälleen kerran myös amerikkalaiseen epäilevään ajattelumaailmaan: "Eikä se vakuutus kuitenkaan korvaa mitään koska ne on suunniteltu täyteen porsaanreikiä. Eihän ne korvanneet hurrikaani Catrinankaan tuhoja edes niille joilla oli vakuutukset, sillä aina löytyi joku syy mikä esti korvaukset." Pieni tarkempi tutkimus osoitti että vakuutusehdot olivat kieltämättä enemmän kuin "hiukan" epäselvät.  Eli lienee viisaampaa pistää itse säästöön tuo raha ja tarpeen tulleen kajota sitten säästötiliin.

Seismologit täällä ovat vakuutelleet ettei ole syytä huoleen näiden pienten järistyksen vuoksi. Koska kaikki tällaiset luonnonilmiöt ovat mielestäni aika mielenkiintoisia, tutkin tietenkin asiaa hiukan tarkemmin ja käivikin ilmi että mehän asumme juuri prikulleen sellaisen mannerlaattojen yhdistymiskohdan päällä. Kuten tästä kartasta näkyy, näitä laattojen liitoskohtia on lähistöllä usempia (punaiset viivat kartassa), mutta me olemme ihan Hayward fault:n päällä. Kalifornian maanjäristyksiä voi seurata tältä sivulta, ja meitä ravistelleet on merkattu nimellä Berkeley, ja niistä varteenotettavimmat eli isommat punaisella. Kartta päivitetään aina todella nopeasti järistyksen jälkeen.

Toivotaan, että jos sellainen isompi jytky tulee, ettei se aiheuta suuria tuhoja!


sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Stand up -komediaa perjantai-illan ratoksi

Olen aina tykännyt katsoa telkkarista erilaisia stand up -komedia show:ta ollessani USA:ssa. Tällä kertaa pääsin kuitenkin livenä katsomaan yhtä lempikoomikoistani San Jose:n Improv teatteriin, nimittäin Pablo Francisco esiintyi siellä. Hän on kuuluisa "movie previewman" sketsistään. Olen ollut samassa teatterissa kerran aikaisemmin mutta show ei kyllä vetänyt vertoja tälle. Nauroin ihan vedet silmissä, ja pelkoni siitä että joudun jotenkin show:n mukaan, koska meidät istutettiin ihan etupenkkiin, oli onneksi turha.

Katso Pablon hauska video tästä!

Ennen show:ta kävimme illallisella ravintolassa jossa on oli iso ulkoilma terassi. Ihanaa kun vielä voi nauttia lämpimistä, pimeistä illoista ulkona istuskellen!

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Kulttuurieroja kuntosalilla

Olen pikkuhiljaa päässyt taas kuntosalilla käynnin makuun muuton jälkeen. Ensimmäinen kuntosalikäynti täällä oli minulla pienoinen pettymys, joten kesti melkein pari viikkoa että rohkaistuin saman ketjun toiselle salille katsomaan paikkoja. Sain ilmaisen kolmen päivän passin josta käytin vain yhden päivän koska olin niin pettynyt. Hyvänä puolena täällä kuntosalilla käymisessä on se, että kun olet jäsen, pystyt käymään salilla ihan melkein missä tahansa ja mihin kellon aikaan tahansa, sillä tämän ketjun kuntosaleja on lähes joka kulmalla ympäri maan. Minullakin lähietäisyydellä niitä on kolme, ja kun löysin kaupasta kahden vuoden kortin jolla kuukausimaksu jää alle $15, päätin että nyt täytyy nuo muutkin salit käydä katsastamassa läpi.

Ensimmäisen salin myyntivalttina oli uima-allas ja sauna. Kuitenkin nähtyäni pienen ja kloorilta haisevan altaan jossa lillui vierivieressä ihmisiä, päätin että koska en ennenkään ole harrastanut uimista, en aio aloittaa sitä nytkään. Saunatiloja en vaivautunut edes katsomaan koska tiedän jo mikä siellä minua odottaa. Saunat yleensä ovat kyllä siistejä ja houkuttelevan näköisiä, niissä on usein suomalainen kiuaskin, mutta kaupanpäälle tulee liuta sääntöjä miten saunaa saa tai ei saa käyttää. Listan ykkönen on aina se kaikista hankalin ymmärtää; kiukaalle EI saa heittää vettä.  En ole erityisen ihastunut istumaan haaleassa saunassa ja olen nähnyt hiukan erikoisia käytäntöjä amerikkalaisten saunakäyttäytymisessä joten jonkinlaiset ohjeet lienevät kyllä paikallaan. Yleensä saunassa ollaan täällä uimapuku päällä mutta olen kerran ollut saunassa myös perheen kanssa jolla oli ihan normaalit sisävaatteet päällä, siis farkut ja t-paita. Itse sali muutoin oli vanha ja rapistunut, ja ryhmäliikuntasalin lattia oli kummallista kuluneen näköistä joustavaa mattoa. Pukuhuoneessa haisi virtsa ja henkilökunta ei juurikaan loistanut iloisuudellaan ja ystävällisyydellään.

Uusi kotisalini on onnekseen hiukan uudempi ja siistimpi, ja tottakai myös suositumpi asiakkaiden keskuudessa. Työntekijät ovat ystävällisiä ja iloisia. Olen käynyt nyt muutamalla tunnilla ja ilokseni huomasin että bodypumpissa muut välineet lukuunottamatta steppilautaa, olivat ihan samat kuin Suomessa. Vanhasta muistista siis tiesin millä painoilla aloittaa ja punteissa määrät ovat myös kilogrammoina. Tunteja on vähemmän kuin salilla jossa Suomessa kävin (niitähän voi toki sitten valita myös muilta saleilta) ja ne ovatkin aika täynnä huolimatta siitä onko päivä vaiko ilta.

Suurimpana erona Suomeen on taas kerran mielestäni rentous. Jumppaajat ovat iloisia ja puheliaita tunneillakin, ja huutelevat väliin kannustushuutoja samalla kun tekevät liikkeitä. Monella tunnilla ihmisillä näyttää olevan todella hauskaa. Mietinkin sitä että miksi meillä Suomessa salilla käyntikin on niin vakava asia? Näin jos saan yleistää, niin siellähän ei juuri turhia puhella tai huudella, vaan hampaat irvessä vedetään joka liike loppuun asti. Eikä varmasti luovuteta kesken liikesarjan.. onhan se nyt kauhea häpeä jos naapuri huomaa että et jaksakkaan! Täällä sitten taas mennään ihan toiseen äärilaitaan, kyllä voi ihan reippaasti heittää läskiksi ja vaikka istua persiilleen koko loppubiisin ajaksi jos askelkyykky tuntuu liian raskaalta. Mitä turhia vähentämään painoja tai pitämään pikku lepotaukoa, helpompaa jutella kaverin kanssa sen ajan kun muut ahertaa. Tunneilta voi myös poistua kesken kaiken jos ei enää jaksa tai huvita, ja sinne voi tulla kesken kaiken tehdäkseen vain pari liikettä poistuen taas takavasemmalle. En nyt kyllä tiedä onko sekään kovin hyvä asia. Tulos ehkä on nähtävissä siinä että karkeasti arvioiden vähintään 70% jumppajista, ohjaajista ja personal trainereistä joita olen nyt nähnyt on olleet ylipainoisia.  Salille ei myöskään pukeuduta tiukkoihin jumppatoppeihin tai merkkireleisiin. Sen sijaan on kyllä ihan normaalia että intialainen mies suorat housut jalassa ja turbaani päässä kävelee juoksumatolla. Eilisellä Pilates tunnilla laskin että kahdella ehkä noin viidestäkymmenestä ihmisestä oli urheilutoppi päällään. Nämä toppi-ihmiset ovat sitten ehkä työpaikkojen tarjoamilla executive saleilla eikä täällä kaiken kansan parissa kuten minä.

Tänä aamuna olin ilmaisella personal trainerin tutustumistunnilla, samanlaisella millä olen Suomessakin ollut. Se oli hauska ja kannustava tunti. Ideana oli ilmiselvästi käyttää mielikuvia tulevassa treenissä. Rasvaprosentin ja terveydentilan toteamisen jälkeen keskustelu meni kutakuinkin näin:
Trainer: Kuulin että teillä on häät tulossa? Milloin on suuri päivä?
Minä: 11.11.11 (Suu auki koska olin ohimennen maininnut häistä toiselle työntekijälle jäsenyyttä avatessani, en siis personal trainerilleni)
T:  Mitenkäs häämekon kanssa, onko se sopiva ja mahtuu päälle?
M: Mahtuu se, ei se ole syy miksi olen tullut tänne salille.
T:  No, onko tulossa myös häämatka joskus?
M: On kyllä, joskus helmi- tai maaliskuussa.
T:  Onko 90% varmaa että ajankohta on tuo? Minnepäin olette menossa?
M: Kyllä se on, ehkä maaliskuussa varmaankin. Olemme ajatelleet Havajia.
T:  Hienoa! No kun maaliskuussa kävelet siellä Havajilla rannalla niin onko sinulla yksi- vai kaksiosainen uikkari?
M: Öööö, kaksiosainen. (Suu auki ihmetyksestä koska kysyjä oli vieläpä mies.)
T:  Mahtavaa! Minkävärinen se on?
M: Öööö, en tiedä. Ööö, no vaikka turkoosi.
T: Aivan mahtavaa! No kun kävelet Havajilla rannalla turkoosissa kaksiosaisessa uikkarissa niin haluaisitko olla jotenkin eri näköinen kuin nyt? Kapeampi, hoikempi, laihempi, lihaksikkaampi, kurvikkaampi tmv?
M: Ööö, no ehkä sitten hoikempi mutta myös lihaksikkaampi. Hoikempi vatsan seudulta. Ei siis mikään tikku ilman lihaksia.
T:  Eli siis olisiko sinulla sitten 6 pack vatsa?
M: No ei nyt sentään 6 pack mutta ylimääräistä vähän vatsasta pois.
T:  No entä 4 pack? Tai suuttuisitko jos sinulle tulisikin 6 pack?
M: No 4 pack olisi ihan kiva, no en varmaankaan suuttuisi..heh.
T:  Niin että kun sitten siellä Havajilla maaliskuussa kävelet rannalle kaksiosainen turkoosi uikkari päällä, ja miehesi huutaa että "Vau, mun vaimo on niin hot!" niin et sitten suuttuisi. Hyvä! Teen sinulle sitten ohjelman sen mukaan.

Jälkikäteen ajateltuna keskustelu tuntui aika huvittavalta. Mutta kun sitten sain häneltä saliohjelman joka oli tehty ajatellen toiveitani, ja hän ohjasi minua miten liikkeet tehdään hokien mielikuvaa turkooseista bikineistä Havajilla, aloin vihdoin tajuamaan kuinka tehokas kannustin se on... varsinkin sen viimeisen vatsalihassarjan kohdalla...Grr...

Pääset kurkkaamaan Paseo Padren kuntosalia tästä!

Nyt ei muuta kuin seuraavaa treenipäivää odottelemaan!

maanantai 17. lokakuuta 2011

Kurpitsojen juhlaa

Näin ennen vuoden hauskinta juhlaa eli Halloweenia, pieni rantakaupunki nimeltään Half Moon Bay, järjestää aina vuosittaiset Pumpkin festivaalit jonne mekin tänä vuonna suuntasimme. Meiltäpäin Half Moon Bayhin ajellessa tie muuttuu puolessa välissä yksi kaistaiseksi metsien ja kukkuloiden välissä kiemurtelevaksi pikkutieksi, johon liittyy useassa kohdassa muita teitä tuoden lisää autoja toisten autojen väleihin. Koska kurpitsafestareita ei järjestetä ihan joka päivä eikä joka paikassa, oli paikalle matkalla myös muutama muu auto meidän lisäksemme ja ruuhka tietenkin myös sen mukainen. Matka kurpitsoja katsomaan kesti siis vajaasta tunnista poiketen kaksi ja puoli tuntia...blaah!

Ajoreitillä saa ihailla kauniita maisemia alas laaksoihin ja isojen punapuiden tuoksu tunkeutuu autoon asti. Tien reunassa on useampi joulukuusifarmi, josta sitten joulua ennen voi käydä ostamassa itselleen kuusen,  sekä puutarha, hevostila ja kurpitsafarmi. Yksi ruuhkan syistä lienee juuri nuo ihanan värikkäät kurpitsafarmit jotka tarjoavat kaikenlaista oheisohjelmaa traktoriajelusta pomppulinnaan ja poniratsastukseen. Kurpitsat on aseteltu valtaville pelloille vieri viereen ja sieltä sitten voi jokainen käydä poimimassa mieleisensä Halloween lyhdyn tekoa varten.


Itse festivaaleilla oli taas kerran paljon nähtävää. Kaupungin pääkatu on kokonaan täynnä erilaisia myyntikojuja ja kaikenlaista kurpitsalla maustettua suuhunpantavaa on myynnissä. Näistä yleisimpinä lienee kurpitsapiirakka, -keitto ja -jäätelö, mutta oletteko koskaan juoneet kurpitsa Mojitoa tai syöneet kurpitsa mac´n cheeseä? Maistoin näistä toista ja jokainen voi mielessään arvailla kumpaa ;) Bändejä ja erilaisia esiintyjiä oli festareilla joka lähtöön, ja ihmiset tuntuivatkin olevan varsin riemukkaissa tunnelmissa. Amerikkalaisen näkökulma tähän: "Jos joskus tässä maassa saa mahdollisuuden juoda alkoholia julksiesti kadulla, se pitää jokaisen kokeilla." Meille suomalaisillehan se on enemmän kuin tuttu ilmiö viikonlopun kaupunkikeskustoista joten ei mitään uutta sillä saralla. Mutta tämä iloinen tunnelma kylläkin ilman varsinaista örvellysmeininkiä voisi olla joillekin uusi kokemus. Festivaalien hauskinta antia oli taas kerran käydä ihmettelemässä jättiläiskurpitsoja ja seurata niiden kaivertamista, ihan sellaisia en taida omalle pihalle taiteilla.



Festareilta kotiin paluu ei sujunut juurikaan sen helpommin kuin sinne meno. Noin mailin matkaan parkkipaikalta kaupunginreunalle kesti tunti, joten siitä kohdasta jossa liikenne vihdoin alkoi sujua kesti vielä vajaa tunti että olimme kotona. Niimpä suunniteltu kurpitsojen osto ja pysähtyminen kurpitsafarmille kotimatkalla jäi vain haaveeksi. No, täytynee ostaa kurpitsat seuraavalla kauppareissulla että saa kaiverrettua portaille pari lyhtyä pimeiden syysiltojen iloksi...moikkelis!

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Valaita San Diegossa

Viime viikonloppuna lensimme San Diegoon missä mieheni työpaikan päätoimisto on. Päätimme lähteä jo viikonloppuna että saisimme lomailla vähän yhdessä sillä tämä oli ennen kaikkea työmatka.

San Diego on Kalifornian toiseksi isoin kaupunki joka sijaitsee ihan etelässä, Meksikon rajan tuntumassa. Se on tunnettu vuoden ympäri jatkuvasta hyvästä säästään ja armeijan tukikohdistaan. Minulle kaupunki oli ennen kaikkea tuttu siitä että San Diegon lentokenttä kuuluu maailman kymmenen vaarallisimman joukkoon. Kenttä on keskellä kaupunkia ja sillä on vain yksi kiitorata joten koneet kaartelevat taivaalla odotellessaan vuoroaan sen jälkeen kun ne tulevat San Diegon ilmatilaan vuoriston päältä. Lentoja tulee ja menee noin 550 päivässä ja ihan kiitoradan päässä on iso parkkihalli. Yksi kohtalokas onnettomuus sen historiassa on sattunut, siinä kuoli 144 ihmistä. Lentokentän siirtämistä pois kaupungin keskusta suunniteltiin mutta veronmaksajat äänestivät siirtämistä vastaan. Niimpä saimme edelleen ihailla pilvenpiirtäjien valoja molemmilla puolella konetta laskeutuessamme San Diegoon. Ja tämän tarinan opetuksena olkoon että jos tykkää matkustella, ei kannata katsoa sensaatiohakuisia dokumentteja televisiosta!

Sunnuntaina keksimme lähteä maailman kuuluun San Diegon SeaWorld:iin. Vaikkakin olen yleisesti sitä mieltä että valaat ja delfiinit kuuluvat mereen eikä huvipuistoon, en voi väittää etteikö meillä olisi ollut hauskaa. "Shamu show" jossa isot miekkavalaat tekevät temppuja oli vaikuttava ja ihastuimme etenkin erikoisen näköiseen Beluga valaaseen joka asui arctisessa osassa puistoa. Olimme ulkona auringossa koko päivän ja ihailimme mahtavia mereneläimiä.



Hotellimme sijaitsi mieheni työpaikan lähellä Solana Beach:llä. Rannalla oli kaunista ja onnistuin jopa näkemään delfiinejä uiskentelmassa surffaajien seassa. San Diegon lähirannikko on täynnä pikkukaupunkeja joita koristavat palmut ja minne tahansa menikin, tuntui että liikennettä oli paljon vähemmän kuin kotipaikassamme. Maisemat rantateillä olivat upeat!




Mukava reissu.. mukava kaupunki.. ja jos mahdollisuus tulee niin lähden ehdottomasti uudelleen!