Hyvää Joulua!

Osa 2

Palataan vielä siihen Kiitos -päivänmatkaan.

Juhlapäivän ja vuoristoretken jälkeen, mietimme kuumeisesti mitä voisimme tehdä isommalla porukalla. Meinasin jo menettää hermoni, kun moneen kertaan toivomani Joshua Tree Park tuli ehdotuksissa esille. Olin hehkuttanut sinne menoa jo monta viikkoa kunnes minulle sanottiin, että tällä reissulla siihen ei ole aikaa. Jätin sitten pettyneenä lapsenkantorinkan, lenkkarit ja vaellusvaatteet kotiin. Olisihan se pitänyt arvata, että sitten sitä juuri ehdotetaan. Itseasiassa, näinhän sitä taisi käydä viimeksikin. Ensi kerralla se rinkka lähtee mukaan vaikka mikä olisi... ihan varmuuden vuoksi! Se vain vie niin paljon tilaa autossa, että en haluaisi sitä turhaa ottaa mukaan. Toisaalta, minulle kyllä kerrottiin, että sinne olisi parempi mennä keväällä kun kukat ovat puhjenneet kukkaan. Mutta muistaakseni joka kerta on ollut jonkunlainen tekosyy estämässä; kesällä on liian kuuma, talvella ei ole kukkia, plaa plaa... yhtään en ole katkera! Ja kuulemma siellä ei ole kuin hirveästi kiviä. Näyttääkö nämä kuvat pelkiltä kiviltä? Klikkaa tähän.  No, onhan siellä niitä kiviäkin mutta ne on hienoja, ja maisemat on upeita, ainakin tällaiselle suomalaiselle joka yleensä Joshua puitakaan näe.

Päädyimme sitten ehdotuksista lähikaupungin arboretumiin joka on vähän niin kuin kasvitieteellinen puutarha. Se on yksi Los Angeles Countyn puutarhoista ja sijaitsee Arcadian kaupungissa. Arboretum oli niin suuri, että meillä meni siellä koko päivä emmekä edes nähneet ihan kaikkea. Mielestäni mielenkiintoisin osuus oli ehdottomasti viidakkotyylinen metsä upeine palmuineen ja bambuineen. Kuvat puhukoon puolestaan.

Viidakkoon...

Bambumetsä.

Jonkun sortin Agaave -kasvi josta tehdään tequilaa.
Tämä kyllä näytti korkeammalta kuin ne joista olen
nähnyt kuvia mutta ehkä niitäkin on erilaisia.

Alueen aikoinaan omistaneen henkilön talo.

Mikähän lie kukkanen...

Lihansyöjäkasvi.

Lakritsa -kasvi.

Kaiken kaikkiaan taas mukava reissu. Kotimatka olikin sitten taas yhtä pitkä kuin tulomatkakin. Perille kuitenkin päästiin ja yllätävän nopeasti unohtuvat nuo tuskaiset ajomatkat. Nyt on jo suunnitteilla uusi reissu mutta vasta keväämmällä. Päästeltäisiin tästä meiltä Nevadan läpi ja kiihdytysajoista kuuluisille suolatasangoille, ja siitä sitten Utahiin sukulaisille. Saapa nähdä mitä siitäkin tulee.

Thanksgiving -matka

Pitänee varmaan ennen joulua kirjoittaa vähän myös meidän kiitos -päivän matkasta. Ajelimme aattona tuon 387:n mailin matkan historiallisen hitaasti, yhdeksään tuntiin. Mutta perille päästiin ja hauskaa taas olikin.

Karttaohjelmat aina vakuuttavat, että matkaan menee 5 tuntia ja 46 minuuttia mutta meillä keskimääräinen ajoaika on ollut seitsemän ja kahdeksan tunnin välillä. Yleensä emme matkalla turhia pysähtele, vain kerran syömään ja vähän jalottelemaan, mutta etenemistä aina hidastaa Los Angelesin kupeessa olevat ruuhkat. Tänä vuonna myös ajankohdasta riippuva muu liikenne jo ennen Losia. Kaikenlaisia törttöjä olikin liikenteessä, eikä onnettomuuksien aiheuttamilta hidastuksiltakaan säästytty. Olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtämään mistä niin sanottu "road rage" kumpuaa. Tunti toisensa jälkeen kaksikaistaisella (siis samaan suuntaan 2 kaistaa) vitostiellä, ilman minkäänlaisia maisemia tai muuta katseltavaa, ihmiset kiihdyttelevät päästäksesi ohitsesi, ja sitten kiilaavat äkkiä eteesi, etteivät jäisi viereisellä kaistalla olevan rekan taakse. Koko loppumaton autoletka joutuu vetämään jarrut tönkkiin ja ärräpäät lentelevät. Jossain vaiheessa kylmäpäisimmänkin kuskin hermo loppuu ja sitä hyppää leikkiin mukaan. Onneksi kun on lapsi kyydissä, voi aina muistutella itseään, että on syytä pysyä coolina. Meidän neiti on onneksemme aika hyvä automatkaaja eikä turhia marise vaikka matka on pitkä.

Huvittavaa mutta olen kaikki nämä vuodet luullut, että
tämä Loves niminen paikka on sellainen rekkakuskien
tyttöhotelli..öhöm. Sen kyltti kun näkyy kauas tielle.
Naurusta ei meinannut tulla loppua kun tajusin,
että se on ihan tavallinen huoltoasema.

Perillä oltiin siis keskiviikona ja ohjelmaan kuului seuraavana päivänä kiitospäivän -illallinen erään tuttavaperheen luona. Perinteistä kalkkunaa ja sen täytettä, perheen omalla reseptillä tehtyä pähkinäistä parsaa ja kokonaisena kuullotettuja sipuleita (kaksi ruokaa joista on ehdottomasti vielä saatava reseptit), ja maissileipää. Jälkiruoaksi kotona leivottuja suklaakeksejä ja browniesseja. Johan siinä maha alkoi täyttymään. Muuten iltaan kuului iloista jutustelua muiden vieraiden kanssa, äkäisen pikkukoiran väistelyä lapsen kanssa (koira lopulta laitettiin onneksi takapihalle päivystämään) ja loppuillasta, väsyneen lapsen viihdyttämistä.

Perjantaina ajelimme vieressä olevalle vuorelle tapaamaan pikkuneidin iso-isoisää. Juhlakalkkuna vaihtui itse voitelemiimme voileipiin ja mikrossa lämmitettävään kahviin. No, oli siellä tarjolla myös iso-isoisän itsensä tekemää omenapaistosta ja kakkua. Melkoista erakkoelämää siellä vuorilla elellään. Minä kuitenkin nautin olosta luonnon helmassa ja raikkaasta ilmasta. Saimme muuten noita supermehukkaita omenoita kerätä myös mukaamme vuoristomökin takapihalta. Takuuvarmaa luomua! Olin toivonut, että vuorella olisi lunta, mutta lumi oli sulanut pois juuri pari päivää aikaisemmin. Sen sijaan näimmekin joulupukin, ihan yllättäen, naapurin pihalla. Se oli jotenkin hassu näkymä ja istui siihen maisemaan kuin nenä päähän. Kuulin, että naapurin isäntä on töissä joulupukkina.

Takaisin tullessa ajoimme vielä Lake Arrowheadille ihan vaan uteliaisuuttamme. Paikkahan on kuuluisa siellä pullotettavasta lähdevedestä ainakin täälläpäin maailmaa. En ole varma, pullotetaanko siellä vielä vettä, mutta merkki ainakin on yksi tunnetuimmista. Ihana pieni vuoristokylä ja matkalla sinne oli upeat maisemat.

Lake Arrowhead

Tällainenkin paikka olisi ollut siellä lähistöllä.

Lisää matkakokemuksia seuravassa postauksessa...

Joulukuu

Minne tämä aika on taas mennyt? Tuntuu, että mitään en ole saanut aikaseksi kotonakaan ja blogikin on päivittämättä. Kiitos -päivän matka etelämmäs osavaltiossa on tehty ja joistain vanhoistakin retkistä on vielä kirjoittamatta.. ja joulukin tulee lujaa vauhtia. Apua!

Thanksgiving -matka ansaitsee ihan oman kappaaleensa mutta heti matkan jälkeisenä viikonloppuna meille tuli joulu. Haettiin ihanasti havulle tuoksuva kuusi ja koristeltiin. Ripustettiin joulusukat esille ja valot ulos. Ensimmäinen satsi torttuja ja pipareitakin on jo leivottu. Vielä on vähän siivoiluja, kokkailuja ja leipomisia edessä. Niin, ja sitten varastosta haetaan pitkä pöytä aatoksi vieraita varten. Ja ihka ensimmäinen oma joulu tässä kodissa voi tulla. Tänä jouluna ollaan kotona oman perheen kesken (ja vieraiden) eikä olla sukulaisissa. Jännää ja samalla outoa!

Ihan kuin joulukauden kunniaksi, myös ilmat ovat kylmenneet. Monena aamuna on mittari ollut nollassa ja auton ikkunat jäässä...brrr. Joka talvi niin käy kerran pari mutta nyt tätä kylmyyttä on jatkunut jo lähes kaksi viikkoa, eikä ilma ole lämmennyt päivälläkään vaikka aurinko on paistanut, joten lämpimämpiä vaatteita on saanut kaivella kaapeista. Olen kuullut huhuja kylmimmästä talvesta kahteenkymmeneen - ja sitten neljäänkymmeneen vuoteen, joten en ole varma mikä pitää paikkaansa. Salaa olen toivonut, että saataisiimpa vähän lunta mutta sellaistahan tuskin näillä leveysasteilla tapahtuu paitsi kukkuloiden päällä ja vuorilla.

Kuusen koristelua.