tiistai 31. heinäkuuta 2012

Teho-osasto


Puolitoista viikkoa teho-osastolla ramppaamista on toivottavasti ikuisesti takana oleva muisto. En toivo sitä kenellekkään varsinkaan vastasyntyneen kanssa. Siitä huolimatta meille jäi paljon hyvääkin mieleen lastensairaalasta. Osaston henkilökunta oli todella huomaavaisia ja aivan ihania vanhempia kohtaan. He opettivat joka käänteessä vauvan hoitoa vanhemmille ja korostivat kuinka tärkeää vanhempien kosketus vauvalle on, sillä sairaalassa ne pääasiassa kokevat vain hoidollista eli ei aina niin hellää -koskettelua. Samalla vanhemmat oppivat tuntemaan omaa lastaan paremmin.

Oaklandin lastensairaalassa vauvojen teho-osastohuoneita oli kolme, joista Lara oli suurimmassa huoneesa 24:n muun vauvan kanssa. Osastolle mennessä jokaisen piti pestä kädet ihan melkein kainaloihin saakka karkealla sienellä ja pesuaineella, ja pukeutua sairaalan kaapuun. Tuntui melkein kuin olisin leikkaukseen menossa oleva lääkäri. Joka vauvalla on siellä aluksi oma hoitaja joka hoitaa vain tätä tiettyä vauvaa, eli hoitajia oli todellakin joka paikassa. Kun sitten toipuminen alkaa edistyä, tämä hoitaja saa toisenkin hoidettavan vauvan. Paikalla kierteli myös jos jonkunlaista lääkäriä, terapeuttia, sosiaalityöntekijää ja ruokintakonsulttia keskustelemassa vanhempien kanssa. Se tuntui tosi hyvälle. Ensimmäisellä visiitilläni kierroksella oli myös nunna jonka sanat koskettivat herkässä mielentilassa olevaa tuoretta äitiä. Osastolta saimme hyviä ohjeita ja opastusta vauvan hoitoon ja minä imetykseen, ja imettäville äideille tarjottiin sairaalakäynnillä aina myös lounas tai illallinen.

Usein ihmettelin monia pieniä potilaita osastoilla joiden luona en koskaan nähnyt vierailijoita. Osa vanhemmista tosin saattoi käydä paikalla aamulla ennen töihin menoa tai myöhään illalla jolloin me emme olleet enää paikalla. Joillakin saattoi olla kotona muitakin lapsia eivätkä he voineet olla vauvan luona 5-6 tuntia kerrallaan kuten me useimmiten. Joku vauvahan saattoi olla myös huostaanotettu tai hylätty, sitä varmaan tässä väenpaljoudessa myös tapahtuu enemmän kuin Suomessa. Kuulin hoitajien juttelevan yhden keskosen vanhempien lähteneen ulkomaille. Olin ihan järkyttynyt. Meitä vanhempiakin on ilmeisesti moneen lähtöön. Surullista.

Tässä muutama kuva sen jälkeen kun Lara on jo päässyt eroon suurimmasta osaa letkuista.


 Ensimmäinen kylpy:
"Mitä? Vettä? En kyllä oikein ole varma tykkäänkö tästä!"

"Hmm... oikeastaan tämä tuntuukin ihan kivalle."


"Kiitti äiti, tykkään kylpemisestä."

Ensimmäinen päivä kotona.

Säästin tämän nunnalta saamani kortin
Laran vauva -kirjaa varten.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Vihdoinkin


VIHDOINKIN istuskelen kotosalla tässä sohvalla oman pienen vauvan kanssa. Pari viime viikkoa on mennyt kuin sumussa, on ollut todella raskasta. Synnytys aloitettiin maanantai-iltana 16.7. tässä meidän lähisairaalassa. Kun lapsivesi puhkaistiin lääkärin toimesta, huomattiin että se ei olekaan puhdasta ja pian sen jälkeen minulle nousi korkea kuume. Vaikka välillä mietittiin jo keisarinleikkauksen mahdollisuutta koska pelättiin kuumeen enteilevän tulehdusta, pieni Lara-tyttö syntyi normiteitse tiistai-iltana klo 21.09.

Vauva oli valitettavasti niellyt kakkaista lapsivettä ja sen pienet keuhkot eivät jaksaneet hengittää kunnolla. Meille oli jo etukäteen kerrottu että kaikki "ei puhtaassa -lapsivedessä" olevat vauvat menevät pariksi päiväksi teho-osastolle tarkkailuun joten se ei tullut yllätyksenä, mutta kun parin tunnin päästä vakavan oloinen lääkäri tuli kertomaan meille että hänet pitää siirtää toiseen sairaalaan, olimme aika järkyttyneitä. Hänet oli intuboitu ja laitettu hengityskoneeseen. Kun ajattelen sitä pienokaista jonka alahuuli värähteli hengityskoneen tahtiin teho-osastolla suusta tulevan letkun alla, alan edelleen itkeä. Se oli todellakin sydäntäsärkevin näky mitä olen koskaan nähnyt. Koska Stanfordin sairaalassa, joka olisi meille ollut lähin lastensairaala, ei ollut tilaa, hänet siirrettiin Oaklandin lastensairaalaan. Vielä samana yönä, Oaklandin henkilökunnan saapuessa, saimme onneksi keskustella heidän lääkärin kanssa ja hän oli sitä mieltä vauvan pitäisi kyllä toipua. Se olikin ainoa asia mitä siinä tilanteessa halusin kuulla. Oman sairaalamme lääkärit antoivat vain epämääräisiä "kyllä suurin osa toipuu" vastauksia, ja sillä hetkellä halusin vain että joku vakuuttaa minulle että vauva selviää vaikka he eivät olisikaan varmoja.

Jouduin itse olemaan antibiottitiputuksessa sairaalassa vielä seuraavan päivän, mutta mieheni oli päivän Oaklandissa. Lääkärit olivat hänelle vakuutelleet että kyllä vauva tästä selviää. Minullekin tuli heti paljon parempi mieli, ja seuraavana päivänä pääsinkin sairaalasta ja ajoimme lastensairaalaan pikkuneitiä katsomaan. Iloksemme hän oli päässyt jo pois hengityskoneesta. Vauvan hoitamisen harjoitteleminen oli aika outoa kun johtoja ja letkuja kuitenkin meni vielä suuhun, nenään, napaan, käsiin ja verenpainetta mittaava johto myös jalkaan. Mutta oman vauvan näkeminen oli kuitenkin  ihaninta maan päällä, ja oli mahtavaa huomata kuinka levolliselta ja hyvältä hän näytti muihin teho-osaston vauvoihin verrattuna.

Päivä päivältä aloimme olla toiveikkaampia ettei Laran toipuminen kestäisi sitä kolmea viikkoa josta alkuun puhuttiin. Aina kun menimme paikalle häneltä oli otettu joku letku tai johto pois. Hoitajat ihmettelivät hänen nopeaa toipumista ja kuvailivat Laraa heidän tähtipotilaakseen. Lopulta, vaikka yksi pieni takapakkikin tuli, Lara oli teholla vain 1,5 viikkoa ja nyt opettelemme viidettä päivää kotona oloa. Toivottavasti, tällaisen alun jälkeen, hän saa kasvaa terveenä ja kaikki menee hyvin!



torstai 5. heinäkuuta 2012

4th of July


Eilen vietettiin täällä taasen itsenäisyyspäivää juhlavin menoin. Tosin ei meillä... kaksi väsynyttä tapausta päätti sitten oleskella ihan vaan kotosalla tämän juhlapäivän. Minä en mahani kanssa jaksa enää raahautua pitkiksi ajoiksi seisoskelemaan paraateja ja ilotulituksia katsomaan, ja varsinkin auringossa oleskelu tuottaa vähän vaikeuksia. Mies oli ollut maanantaina ja tiistaina asiakaskäynneillä San Franciscossa iltaan saakka ja sen jälkeen vielä teki työpuheluita Indonesiaan, joten hänelläkään ei ollut erityisiä intressejä lähteä kaupungille vapaapäivänä. Sen sijaan kävimme lounaalla Boston Market -ravintolassa joka tarjoilee ehtaa amerikkalaista "kotiruokaa", ja leivoimme jälkkäriksi maustekakun.

Ehkä ensi vuonna sitten taas päästään nauttimaan juhlahumusta. Ilotulitteet ovat täällä laittomia (vaikka niitä tuntuukin siellä täällä paukkuvan) mutta ympärillämme olevissa ainakin 5:ssä eri kaupungissa olisi ollut näyttävä kaupungin järjestämä ilotulitus. Itse pidän enemmän paraateista, ne ovat täällä näyttäviä ja niitä on kiva katsella. Tässä otteita viime vuotisesta biletyksestä.















tiistai 3. heinäkuuta 2012

Vauvoja vauvoja...


Elämä pyörii tällä hetkellä vahvasti vauva-aiheen ympärillä. Tulokas on tervetullut milloin vain, ja tuskin jaksan odottaa että pääsen tästä masusta eroon. Vaikka olen voinut raskauden ajan hyvin, odotan silti että saan oman kroppani itselleni takaisin. Nämä samaiset mamma-vaatteet alkaa jo kyllästyttämään ja olisi kiva päästä kyykistymään pyykkikoneelle tai rasvaamaan jalkapohjia ilman erityistä taiteilua. Sukkia ei täällä onneksi ainakaan tähän vuoden aikaan tarvi nykiä jalkaan ja muutaman kuukauden ajan olen jo käpytellyt sandaaleilla, ne on helppo pukea ja mahtuvatkin hyvin vaikka nyt viimeiset viikot jaloissa on ollut pientä turvotusta. En viitsi edes puhuakkaan siitä kuinka kateellisena katselen niitä jotka  täällä rientävät kuntosalille rehkimään saati ratsastamaan... siihen menee minulla kuitenkin vielä vähän aikaa.

Lauantaina osallistuimme mieheni kanssa "Becoming new parents" -kurssille. Jostain kumman syystä synnytysvalmennukseen meno tuntui minusta ihan vieraalta ajatukselta, en millään nähnyt itseäni makaamassa lattialla tekemässä kaikenlaisia hengitysharjoituksia. Mutta tämä kurssi sensijaan tuntui ihan meille sopivalta. Kurssilla olikin varsin hyvää käytännön tietoa vastasyntyneen hoidosta ja käytännön harjoittelua nukeilla. Paljon tulee varmaan vastaan asioita joita miettii ja ihmettelee pikkuisen kanssa mutta ainakin nyt jotain perusasioita selvisi jo. Kaikki alkaa meillä olla valmiina vauvan tuloa varten, ainoastaan lastenlääkärin valinta on jäänyt ihan näin viime tippaan. Sehän pitäisi olla tiedossa sairaalaan mennessä. Perjantaina menemme tapaamaan yhtä lääkäriä ja ensi viikolla vielä toista, joten eiköhän sekin asia tule löydettyä.




Yksi "Suomi-mammoistamme" sai lauantaina suloisen ja terveen poikavauvan. Kävimme heitä sairaalassa katsomassa ja oli ihanaa nähdä miten hyvinvoivalta ja onnelliselta molemmat näyttivät. Ja voi että ne ovatkin pieniä ne vastasyntyneet... Täällähän ei niin vaan mennä sisälle sairaaloihin, varsinkaan synnytysosastoille, eikä ainakaan Stanfordin yliopistolliseen sairaalaan. Ovella vartija tarkisti ketä olemme menossa tapaamaan, skannasi tiedot ajokorteistamme ja tulosti meille kulkulupatarrat omilla kuvilla ja nimillämme varustettuna. 

Ja nyt ei muuta kuin jatkamaan odottelua...