keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Humuhumunukunukuapua´a ja muita ötököitä



Muutaman päivän aikana jotka olemme lekotelleet hotellilla olemme törmänneet jos jonkinmoisiin olentoihin. Odotin innolla snorklaamaan pääsyä ja siihen oli mahdollisuus jo omalla hotellilla jossa oli rauhallinen meren lahti kaikenlaisine kaloineen ja merenelävineen. Silloin tällöin snorklaaja törmää myös hitaasti ohi lipuvaan merikilpikonnaan, ja löysimme pienen poukaman jonne kilpparit kiipeävät lekottelemaan auringonpaisteeseen.

Väsynyt kilppari


Kalojen väriloisto on täällä ainakin lähes, jollei jopa yhtä upea kuin Punaisella merellä. Helpotuksena snorklaajalle koralliriutat ovat yleensä erilaisissa lahdenpoukamissa tai aallonmurtajien suojassa jossa kovat aallokot eivät haittaa harrastusta. Näimme kaikenlaisia värikkäitä perhoskaloja, pallokaloja sekä muita mereneläviä. Näistä ehkä mieleenpainuvimpana oli timantinmallinen Havajin kansalliskala Humuhumunukunukuapu´a jolla on kauniit keltaiset raidat kyljissä. Varsinkin Kahalu´u Beach jossa kävimme yhtenä päivänä oli mitä mahtavin snoklauspaikka! Ehkä vielä saan ostettua sen vedenalaisen kameran että saan ikuistettua upeat näkymät myös veden alta.

Utelias ja ystävällinen pallokala tulee tervehtimään ihan
lähelle

Merimakkara


Ravun kuoret löytyivät rannalla olevalta kiveltä


Välillä tuntuu että koko saari on täynnä kaikenlaisia lintuja, luonnostaan ja vähän ihmiskädenkin kautta. Ensimmäisenä iltana ihmettelimme hivittävää lintujen mölinää illansuussa ja olin varma että se tulee nauhalta huoneemme alakerrassa olevasta ruokaravintolasta, niin kova meteli se oli. Myöhemmin opimme että alueella olevat linnut ilmoittavat auringonlaskun ja auringonnousun voimakkaasti laulaen. Sinänsä hauskaa, mutta herkkäunista ei välttämättä naurata kun herää joka aamu lomalla klo 5. Me hyvä uniset sen sijaan käännämme kylkeä ja jatkamme unia. Hotellin aulassa taas vieraat vastaanottaa kolme Kakadua "Alohaa" huudellen ja pari muuta eksoottista lintua löysimme vangittuna hotellia kiertävässä laguunissa olevilla pieniltä saarilta. Ilmeisesti niiltä on katkaistu siivet että ne eivät pääse lentämään tiehensä.. surullista. Samoin hotellin delfiineistä en edes edes vaivautunut ottamaan kuvia (niin ihania kuin ne ovatkin) sillä ne uiskentelivat pikkuruisissa altaissa ihmisten käpälöitävinä.



Lisää kuvia seuraa kunhan pääsen vähän nopeamman nettiyhteyden päähän!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti