maanantai 27. helmikuuta 2012

Aloha Havajilta!

Lauantai -aamuna lentelimme Alaskan Airlinesillä tänne Havajin Big Islandille. Lento joka kesti 5 tuntia meni hyvin ja saaren trooppinen ilmasto oli meitä vastassa kun astuimme koneesta ulos. En ole ennen nähnyt tällaista "ulko-ilma lentokenttää" mutta nyt tuli sekin koettua. Rakennukset olivat pelkkiä katoksia ja ihmiset odottivat pääsyä lennolle katosten alle rakennetuilla penkeillä palmujen keskellä.

Ajoimme Konan lentokentältä vuokra-autolla hotellille noin 20 minuutin matkan ja ihmettelimme karua maisemaa. Tien vieret olivat pelkkää mustaa laavakiveä joskin jokunen keltainen heinätukku kasvoi siellä täällä. Valkoisilla kivillä oli kirjoiteltu erilaisia tekstejä mustan laavakiven sekaan ja niitä riitti koko matkan ajalle. Maisema ei siis ihan vastannut sitä mitä minulle tulee mieleen trooppisesta paratiisisaaresta.





Big Island, toiselta nimeltään Hawai´i Island, on Havajin saarista suurin. Koska saarella on edelleen kaksi aktiivista tulivuorta (Mauna Loa ja Kilauea) jotka syöksevät koko ajan laavaa, saari kasvaa edelleen. Laavavirrat ovat tuhonneet useita kyliä ja katkaisseet teitä. Ehkä pääsemme loppuviikosta katsomaan tulivuoria lähempää kun siirrymme saaren toiselle puolelle Hilon kaupunkiin. Nyt pysyttelemme muutaman päivän tällä saaren aurinkoisemmalla ja kuivemmalla puolella Konassa, Hilton Resortissa.

Ja melkoinen resort tämä onkin. Alueella on monta hotellia, pari ostoskeskusta, golf -kenttä, useita rantoja ja paljon asuntorakennuksia... ja lintuja. Lintuja on ihan joka puolella. Oma hotellimme yksistään on niin iso että sen eri osista on kuljetus junalla muihin osiin ja välillä tuntuu että käynti huoneessa edellyttää aina vähintään 15 minuuttia kävelyä. Toisaalta, käytössä on sitten useita uima-altaita, pari rantaa värikkäine kaloineen ja kilpikonnineen, delfiini-allas, 5 ravintolaa ja kauppoja. Suurimpana miinuksena alueelle on ehdottomasti se, että kaikki on ihan hirvittävän kallista. Toki kaikki mitä olemme esimerkiksi syöneet on ollut ensiluokkaisen hyvää, mutta täysin ylihinnoiteltua. Samoin kaikki aktiviteetti; pikainen uinti delfiinien kanssa maksaa vaivaiset $200 (mikä on itseasiassa enemmän kuin San Diegon SeaWorldissä) ja hotellin kautta varattavat retket olivat myös tuplahinnoin verrattuna niihin joita löysimme omatoimisesti netistä. Maailmanmatkaajan vinkki siis on: Älä varaa ensimmäistä vastaantulevaa retkeä vaan ota selvää alueen muista järjestäjistä! Säästät paljon rahaa ja usein saat paikallisen oppaan joka osaa kertoa asioista paremmin kuin esimerkiksi matkatoimiston opas.




Mutta nyt... aamukävelylle palmujen katveeseen! Mahalo!

3 kommenttia:

  1. Voi miten ihanalta matkanne kuulostaa. Mina loysin blogisi ja annan itseni ilmi silla laitan sen lukulistalle. Mina olen Io. sielta yhdesta paikasta. Hyvaa matkaa teille!

    VastaaPoista
  2. Mukavaa että löysit tänne :) minä tykkään lueskella myös muiden Amerikassa asustelevien suomalaisten blogeja.. Loma lähenee loppuaan mutta kotiinkin on aina ihanaa mennä!

    VastaaPoista
  3. Minulla on salasanattu blogi joten jos haluat lukulistalle laheta minulle sahkopostiosoitteesi. :)

    VastaaPoista