tiistai 20. elokuuta 2013

Hiekkalaatikko


Viime viikonlopulla on nautittu (lue: läkähdytty) auringosta, syöty hyvin ja pulikoitu uima-altaissa. Kahden kyläkutsun varjolla pääsimme pulahtamaan uimaan näissä elokuun tukahduttavissa helteissä, ihanaa! Toisella keralla nautittiin myös grillin antimista ja meikäläisen kotitekoisesta perunasalaatista ja suklaakekseistä. Tulipa pitkästä aikaa leivottuakin, jos nyt keksien tekemistä voi kutsua leipomiseksi.

Ulkoilua on muuten jouduttu harrastamaan normaalia varovaisemmin paahtavasta auringosta johtuen. Puistoon mennessä väkisinkin vähän ajan kuluttua alkaa hakeutumaan varjoon. Amerikkalaiseen tyyliin olen ajanut autolla puistoon, yhtenä syynä se, että on ollut liian kuuma kävellä, ja yhtenä se, että meidän lähin puisto ei tarjoa 1-vuotiaalle lapsoselle juurikaan mitään. Ei ole edes hiekkaa senkään vertaa, että voisi pikkuista ämpäriä täyttää. Seuraavaksi lähin puisto on varusteltu kolmella eri leikkialueella, järvellä, kanooteilla, purolla jossa uiskentelee kilpikonnia, lukemattomilla grillauspaikoilla ja ompahan puiston reunalla pienehkö vesipuistokin. Mutta sitä hiekka-aluetta ei sitten ole sielläkään. Vauvakeinuja sentään on, ja paljon puita luomaan vähän varjoa, mutta pitäähän sitä nyt suomalaislapsella hiekkalaatikko olla. Tämä tuli taas todettua vieraillessani puoliksi suomalaisessa perheessä viime viikon lopulla. Siellä oli kuulemma isäntä lausunut juuri nuo samaiset sanat, ja pihan nurkassahan se kökötti; omin käsin naputeltu laatikko täynnä hiekkaa ja leluja. Tuli kyllä toissa viikonlopulla hankittua myös meille sellainen, tosin ei kylläkään mikään perinteinen puinen laatikko (maksoivat hunajaa!) vaan meille tuli punainen rapu.


Meidän puistossa ankoillakin on afro.. tai ainakin tällä
yhdellä.


Näin saapui rapu uuteen kotiin.

Ja tänä yönä on se yö kun voi sanoa, että "once in a blue moon". Se on nimittäin täällä. Se blue moon, eli sininen kuu. Siis harvinainen toinen täysikuu sesongissa.

2 kommenttia:

  1. Onko Lara jo päässyt hiekkakakkujen makuun? Mekin laitoimme aikoinaan Saksassa hiekkalaatikon, muovisen simpukan pihalle. Jotenkin ajattelin itse koko teeman paljon mielenkiintoisemmaksi kuin lapset, joita koko puuha ei kiinnostanut lainkaan. Väkisin sain istutettua ne siihen kerran-pari, että sain edes valokuvan otettua. ;-)

    VastaaPoista
  2. Meillä on edelleenkin hiekka hankkimatta laattiikkoon. Sen verran yhdellä tutulla hiekkalaatikolla pääsi leikkimään, että voi sanoa, että sitä on kokeilta ja ainakin vielä tuntui viihtyvän. Ja pääseehän täällä aina rannalle myös niitä hiekkakakkuja tekemään.

    VastaaPoista