Sairaalakeikka

Viime viikolla kävimme tutustumassa sairaalani synnytysosastoon. Siellä kierrellessä yhtäkkiä valkeni että meille on tosiaan tulossa vauva pian..iiik! Mitähän kaikkea on vielä hankkimatta ja mihin kaikkeen vielä pitäisi olla varautunut? Kaikkea ei voi jättää ihan viime tippaan, mitä jos vauva päättääkin tulla aikaisemmin.

Kierros alkoi kahvilla odotushuoneessa samalla kun hoitajat kertoivat tietoja sairaalan käytännöistä ja jakoivat muutaman esitteen. Kuten melkein aina lääkärikäynneilläkin, olen odotushuoneessa intialaisten ja kiinalaisten potilaiden kanssa. Niin tälläkin kerralla. Meidän ja erään toisen pariskunnan lisäksi tutustumiskierroksella kaikki muut olivat intialaisia... siis tervetuloa Piilaaksoon! Olin vähän hämmentynyt kun kysyttiin että kuinka moni ei ole ennen käynyt sairaalassa ja aika moni intialainen mies nosti kätensä. Siis kuulinkohan väärin, olikohan kysymys sittenkin juuri tästä sairaalasta, vai ihanko tosissaan joku on onnistunut elämään niin että ei ole koskaan käynyt sairaalassa. Ehkä he ovat vasta ihan vähän aikaa sitten muuttaneet tänne.. hmm. Tämä toinen "ei-intialaispariskunta" taas oli liikenteessä jäykkääkin jäykkäämmällä meiningillä. Väkisinkin, lähinnä ulkonäön perusteella, mieleeni hiipi ajatus jonkinlaisesta new age -pariskunnasta joka vie aatteen luonnonmukaisesta elämästä paljon pidemmälle kuin minä satunnaisten luomuruokieni kanssa. Kysymykset joita heillä synnytyksestä oli, olivat sitä luokkaa, että edes kätilöt eivät osanneet niihin vastata, ja kynät sauhuten he kirjoittivat kaiken ylös muistivihkoon. Joku oli ihan ilmeisestikin unohtanut lähettää minulle sen muistion jossa edes pyydettiin ottamaan mukaan jonkunlainen lehtiö muistiinpanoja varten. Ja suomalaiseen tapaanhaan minulla tietenkään ei ollut mitään kysyttävääkään vaan luotan siihen että kun hetki koittaa, niin minulle kerrotaan mitä seuraavaksi pitää tehdä ja asiat menee niin kuin menee. Tässä sairaalassa sentään osa henkilökunnasta tulee Stanfordin yliopistollisesta sairaalasta eli eiköhän me ihan hyvissä käsissä olla.

Sairaala tuntui ihan mukavalta paikalta, ja henkilökunta oli hymyilevää ja ystävällistä. Huoneet olivat aika pieniä mutta jokaisella sentään on oma yksityishuone. Kaikissa huoneissa on nojatuoli joka avautuu vierassängyksi puolisolle, vauvan sänky ja kylvetysallas, telkkari ja langaton verkkoyhteys sekä WC/suihku. Kaikkea omaa saa ja suositellaan ottamaan mukaan sen mukaan mikä vain helpottaa omaa oloa, esimerkiksi vaatteita ja kaikenlaisia henkilökohtaisia tai synnytykseen liittyviä tavaroita. Bonuksena sairaalalla on ilmainen valet parking eli parkkeerauspalvelu, eli ei muuta kuin auto parkkipojalle oven eteen ja juoksujalkaa synnyttämään. Myös turvallisuus asiat tulivat esille tuon tuostakin. Moneen kertaan tehtiin selväksi että vauva ei poistu synnytysosastolta tai vanhempien huoneesta muuta kuin tarvittaessa röntgeniin tai tehohoitoon, ja niihinkin vanhempi saa mennä mukaan. Lisäksi vauvalla on koko ajan ranneke josta se tunnistetaan, ja vielä voidaan tarvittaessa asentaa jonkinlainen jäljityslaite -ranneke jos vauva joutuu poistumaan osastolta. Osastolle ei pääse kuin hissillä ja jokainen siihen menijä tarkistetaan alakerran vastaanotossa. Vain äidin ilmoittavat vieraat pääsevät sisään. Tuli ihan mieleen että mahtaako nämä olla vain varotoimenpiteitä vai onko ihan oikeasti sairaaloissa ongelmana jonkinlaiset vauva -varkaat. No, hyvä että on turvallista!

Vauvan huone alkaa olla melkolailla valmis mutta vielä pitää hankkia joku kiva matto ja verhot. Aimoinen apinatarha huoneesta nyt tuli, mutta saahan siellä vähän väriä olla. Mieheni oli maalannut huoneen Suomen matkani aikana ja se onkin nyt paljon siistimpi. Vielä pitää hankkia vauvalle vaunut ja turvaistuin.

Muumi -taulut pitää vielä laittaa seinälle nyt kun Suomesta tuomani
posterit on saatu kehystettyä.

Kaikenlaista kivaa ja edullista löytyy kaupoista.