Tulivuori

Torstaina lähdimme heti aamiasen jälkeen Volcano National Park:in. Oli hassua että ajettuamme noin 28 mailia Hilon kaupungista ihan normaalia ja tasaista tietä pitkin, olimme tulivuoren juurella. Mitään erityisiä merkkejä tulivuoresta ei siihen mennssä ollut vielä näkynyt vaan näimme ympärillämme ihania vihreitä sademetsiä.

Pysähdyimme ensin visitors center:ssä hakemassa karttoja ja juttelemassa puiston vartijan kanssa koska tiesin että raskaana ollessa ei ole hyvä mennä kaikille alueille puistoa. Vartija kehotti olemaan menemättä ainoastaan vaarallisia sulffakaasuja päästävien aukkojen luo jotka oli erikseen merkittynä karttaan. Olin myös sisällä autossa alueella joka kartassa oli merkattu enemmän kaasuja sisältäväksi vaikka siitä ei minua varoitettukkaan. Tuntui kuitenkin turvallisemmalta katsella maisemia autosta ja pitää ilmanvaihto pois päältä. Sitten ajelimme pitkin puistoa pysähtyen eri paikoissa ihmettelemässä luonnon erikoisuuksia.

Toiminnassa oleva tulivuoren kraateri. Näimme ajoreitillä myös monta
kuollutta kraateria.

Mieheni kävi kurkkaamaassa miltä sulffakolot näyttivät ja otti muutaman
kuvan kun odottelin autossa. Minä näin kauempaa vain tupruavan savun
näköistä kaasua nousevan ilmaan.

Lava tube oli laavavirran tekemä tunneli jonka läpi kävelimme.

Laavamaisemaa tulivuorella...

...ja tie joka laavan keskellä kulkee.

Laava loppui vasta mereen.

Iiik.. tähän loppui tie... mitäs nyt tehdään? Tämä purkaus alkaen vuonna
1986 vei mukanaan kokonaisen kylän (Kalapana) ja katkaisi tien
pitkältä matkalta.

Miten niin "Tie suljettu"?

Tällaisen laavamuodostelman nimi on Pahoehoe

Täällä asustaa myös Havajin uhanalainen kansallislintu Nene.

Käynti tulivuorella oli kyllä yksi tämän matkan kohokohtia. Kilauea tulivuorihan on edelleen aktiivinen ja joskus on mahdollista nähdä myös laavavirtaa. Tällä hetkellä laavaa ei virrannut mereen joten emme voineet mennä katsomaan sitä, ja paikka jossa laavavirtaa voi silloin tällöin nähdä oli pitkän ja vaikea kulkuisen patikoinnin päässä. Olosuhteet vuorella ovat ennalta arvaamattomat sillä vähän väliä saimme niskaamme pienen sadekuuron ja välillä aurinko taas paistoi todella kuumasti. Lisäksi mereen valuvasta laavasta aiheutuvat kaasut voivat olla tosi vaarallisia. Meille oli siis nähtävää yllinkyllin vaikka emme laavavirtaa nähneetkään, ja olin ylpeä että jaksoin raskaana patikoida laavatunnelille ja tielle joka päättyi laavaan vaikka mittari näytti varmaan +30C. Ne olivatkin kyllä näkemisen arvoisia! Samoin kraateri (ylimmässä kuvassa) oli upea. Iltaisin se usein heijastaa punaista valoa sen pohjalla vellovasta laavasta ja puisto onkin avoinna koko yön yleisölle.

Iltapäivällä ajelimme sitten takaisin kuivalle rannikolle joka sekin on sieltä täältä laavan peittämä. Pysähdyimme kauniille Black sand beachille jossa mustalla hiekalla asustelee paljon merikilpikonnia. Amerikan eteläisin kohta, vihreä hiekkaranta, Papakolea jäi meillä vielä näkemättä koska se myös olisi ollut monen mailin patikoinnin päässä mennessä alaspäin ja tullessa ylöspäin. Hiekka siellä on todella harvinaista ja se on hajonneesta tuhkakartiosta muodustunutta oliviini kristallia. Näin hiekkaa koristeena jossakin paikassa ja se oli todella kaunista, ihan kuin pieniä jalokiviä. Näitä rantoja on amerikassa vain kaksi joista toinen sijaitsee Guamissa. Hiekan, korallien ja kaikenlaisten meren elävien tuominen pois Havajilta on muuten laitonta ja sen kerrotaan tuovan myös huonoa onnea. Ehkä joskus pääsemme vielä takaisin saarelle ihailemaan vihreää hiekkaa...

Punaluu,  mustahiekkaranta