keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Ajelulla


Meillä oli parin viikon ajan vieras Suomesta. Tämä nuori mies halusi vähän petrata englanninkielen taitojaan ennen ylioppilaskirjoituksia ja tuli siksi lomailemaan heti koulun päätyttyä. Hänelle onneksi löytyi myös ikäisiään kavereita meidän suomalaisen nettisivuston kautta. Nuorisoporukka oli pääsosin Euroopasta tänne muuttaneita mutta he puhuivat keskenään englantia, ja ensi tapaaminen järjestyi Great America -huvipuistossa pienen suostuttelun jälkeen. Myöhemmin vieras totesi että olin ollut oikeassa sanoessani ettei vieraiden seuraan menoa täällä tarvitse jännittää, koska nuoret ovat täällä hyvin avoimia ja ulospäinsuuntautuneita, eikä vaivaantuneita hetkiä todennäköisesti tule samoin kuin Suomessa tuntemattomien kanssa.

Minulla viimeiset raskausviikot ja miehellä työt rajoittavat hiukan sitä kuinka paljon vieraamme kanssa pääsimme liikkumaan, mutta jotain sentään tuli nähtyä. San Francisco on tietysti tänne tulevan listalla numero 1, ja Santa Cruziin rantakaupunkiin hän pääsi tutustumaan mieheni kanssa sekä upeisiin maisemiin Highway 1:n varrella. Täällä Piilaaksossa ajellessa näkee sitten toisenlaista maisemaa. Kävimme San Jose:ssa ja tässä lähikaupungeissa jossa törmää tuttuihin logoihin tienvarsilla.













Ensimmäistä kertaa tuli myös itsekkin käväistyä upealla Stanfordin yliopiston kampuksella Palo Altossa. Päätin että sinne täytyy palata uudelleen kun on hiukan enemmän aikaa kierrellä ja katsella paikkoja, museoita ja muuta. Päivän päätteeksi on kiva saada kutsu kaverin uima-altaalle vilvoittelemaan raskauden turvottamia jalkoja.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti