sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Osa 2


Seuraava päivä valmistujaisjuhlien jälkeen meni uima-allasbileiden merkeissä. Aamupäivällä käytiin pikaisesti läheisellä oliivitarhalla ostamassa paikallisia oliiveja, ja sen jälkeen vetaistiinkin uikkarit päälle. Grillissä valmistuivat hodarit, hampurilaiset ja maissit. Mukava ja rento päivä. Illalla pelattiin vielä lautapeliä joka meillä oli mukana.

Maanantai -aamuna kaukaisimmat vieraat lähtivät ajelemaan takaisin Utahiin. Me muut hyppäsimme autoon ja ajelimme noin tunnin päähän katsomaan taas yhtä missiota. Siinä matkalla halusin pysähtyä näkemäni Route 66 -merkin kohdalle ottamaan siitä kuvaa. Paikalliset isäntämme eivät olleet edes ajatelleet, että ihan lähellä heidän taloa on tällainen "nähtävyys". He olivat kyllä nähneet, että merkki oli tien siltaan ilmestynyt, ja että parkkialueelle oli rakennettu jotain, mutta eivät olleet tienneet mitä. Parkkialueelta löytyikin yllätys; pätkä ihan alkuperäistä Route 66 joka oli aikoinaan unohdettu vuosiksi, mutta nyt kaivettu esiin. Samassa paikassa esiteltiin myös Missio viiniköynnöksiä. Viiniköynnöksethän ovat alunperin tulleet Kaliforniaan Euroopasta lähestystyöntekijöiden mukana, ja niitä on viljelty juuri näissä Missioissa joissa he asuivat. Näistä todella vanhoista missioköynnöksistä polveutuvia viiniköynnöksiä oli istutettu tänne Route 66 varrelle.




Tässä otetaan oikeaa tuntumaa alkuperäiseen Route 66



Olen käynyt aiemmin parissa muussakin missiossa joista löytyy kuvia blogin alkuvaiheilta. Näitä missioitahan on Kaliforniassa yhteensä 21, ja niiden historia on värikäs. Espanjalaiset lähetystyöntekijät rakensivat ne alunperin asuinpaikoikseen kunnes Meksikon hallitus lakkautti ne 1830 -luvulla. Nykyään niitä ylläpitää katolinenkirkko, ja ne ovat yksiä suosituimpia historiallisia nähtävyyksiä koko osavaltiossa. Lisäksi niissä on edelleen kirkollista toimintaa kuten messuja ja muita tapahtumia. Missio San Juan Capistrano, jossa nyt vierailimme, on perustettu 1776 Orange Countyyn. Tämä Missio on erityisen kuuluisa sinne joka vuosi palaavista pääskysistä. Me emme tosin niitä nähneet, vain pääskysen pesiä, mutta näimme sitäkin enemmän kolibreja ja suuria, kauniita perhosia. Tämä Missio oli mielestäni erityisen kaunis, ja paljon suurempi kuin aimmat näkemäni missiot. Mission suuri kirkko tosin tuhoutui maanjäristyksessä vuonna 1812 ja siitä on jäljellä vain upeat rauniot. Muita mission rakennuksia on restauroitu ja nykyinen kirkko on myös kaunis vaikkakin pienempi. Itse mission ulkopuolella on uudempi suuri kirkko jossa me emme käyneet.




 

Tästä Missiosta on alkanut Kalifornian viininviljely. Espanjalaiset toivat ensimmäiset viiniköynnökset nimenomaan tänne, ja viiniä tehtiin alla olevan kuvan rakennuksessa. Kuvassa myös sen aikainen viinisammio. Rakennuksen ulkopuolella oli myös keittiö. Raunioissa oli selvästi vielä nähtävissä uunien ja patojen paikat.






Tässä siihen aikaan rakennuksen sisällä olleessa sammiossa tehtiin viiniä.


Keittiö

Mission sisäpiha





Nykyisen kirkon sisältä

Vanhan kirkon rauniot

Kirkon kellot joista osa vaurioitui maanjäristyksessä. Vuonna 1969 pre-
sidentti Nixon vieraili paikalla ja soitti näitä kelloja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti