sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Stand up -komediaa perjantai-illan ratoksi

Olen aina tykännyt katsoa telkkarista erilaisia stand up -komedia show:ta ollessani USA:ssa. Tällä kertaa pääsin kuitenkin livenä katsomaan yhtä lempikoomikoistani San Jose:n Improv teatteriin, nimittäin Pablo Francisco esiintyi siellä. Hän on kuuluisa "movie previewman" sketsistään. Olen ollut samassa teatterissa kerran aikaisemmin mutta show ei kyllä vetänyt vertoja tälle. Nauroin ihan vedet silmissä, ja pelkoni siitä että joudun jotenkin show:n mukaan, koska meidät istutettiin ihan etupenkkiin, oli onneksi turha.

Katso Pablon hauska video tästä!

Ennen show:ta kävimme illallisella ravintolassa jossa on oli iso ulkoilma terassi. Ihanaa kun vielä voi nauttia lämpimistä, pimeistä illoista ulkona istuskellen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti