tiistai 27. elokuuta 2013

Neuvojat


Lapsen kasvattaminen on siitä mielenkiintoista puuhaa, että neuvojia riittää niin asiassa kuin asiassa. Ohjeita sataa välillä oikealta ja vasemmalta, yleensä ilman pyytämistä. On kaikenlaisia erilaisia neuvojia. On sellaisia joiden omat lapset on jo aikuisia, ja tuskin muistetaan enää miten vaippaa vaihtaa. Sitten on neuvojia jotka tuskin laittoivat tikkua ristiin omien lasten hoidossa (lähinnä miehiä) mutta pystyvät silti jakamaan viisauksiaan. Ja on niitäkin neuvojia joilla ei edes ole omia lapsia.  Jostain syystä muiden pienten lasten äidit ovat niitä, joiden neuvot ovat aina tervetulleita. Ne eivät jotenkin edes tunnu neuvoilta, vaan hepottavilta tiedonjyväsiltä joita voi käyttää hyväksi tarpeen tullen, tai vaan muiden äitien kokemuksilta. Ja jos joltakin kysyn neuvoa, se on yleensä joku jolla itselläänkin on pieni lapsi.

Useat neuvojat eivät tiedä, että meidän lapsella on aikataulu (nukkuma-ajat, syömisajat ym.) ei yksin häntä varten, vaan myös minua varten. Se vaan kummasti helpottaa elämää kun lapsi on nukkunut tarpeeksi, tai tiedän mihin aikaan hän menee päiväunille. Tiedän myös milloin hänellä on nälkä tai milloin kitinä on jotain muuta kuin nälkää. Jostain syystä aika usein tunnen, että minun pitää puolustella ajatusta, että meidän lapsella on nukkumaanmenoaika. En tietentahtoen suunnittele menoja niin, että roikutaan pitkin kyliä iltamyöhään ihan vain siksi, että en halua. Toki joskus ollaan liikenteessä myöhempäänkin, varsinkin nyt kun neiti on jo kasvanut, mutta aika harvoin.

Joskus mietin, että millainen yli-ihminen meidän pienen lapsen pitäisi olla, että kaikki neuvojat olisivat häneen tyytyväisiä. Milloin pitäisi osata jo käydä potalla ja milloin ei saisi herätä minkäänlaisiin ääniin. Siitä lähtien kun tulin äidiksi, olen vertaillut elämäämme ystäväperheidemme elämään joilla on samanikäisiä lapsia, ja aina ajatellut, että me ollaan jotenkin päästy aika helpolla. Meillä on se "good baby". Ja sellainen lapsi josta jatkuvasti sanotaan, että ompas se hyväntuulinen ja nauravainen; "Onko se aina tuollainen?" Miksi sekään ei sitten neuvojille riitä kun meille itsellekkin se riittää? Viikonlopun reissulla suvun miehet osasivat neuvoa miestäni laittamaan lapsen leikkikehään (eli matkasänkyyn); "Kyllä ne meidänkin lapset aina siellä leikki itsekseen". Tämä siksi kun mies halusi pienen hengähdystauon vauvan perässä juoksemisesta (jättimäisessä talossa jossa on kaikenlaisia portaita, kulmia, koiranovia ja koira joka ei tykkää lapsista) ja piti häntä hetken sylissä. Miehen sanoessa, että ei meidän tyttö siellä viihdy vaan alkaa itkemään, murahti siihen toinen sukulainen että; "No, lapset itkee." Mietin siinä itsekseni, että olisi vaan pitänyt raahata se kehikko alakertaan ja jättää lapsi sinne huutamaan, ihan vaan, että olisin nähnyt kuinka nopeasti minusta olisikin tullut huono äiti. No, eihän se neiti siellä viihdy kun on vasta oppinut kävelemään ja haluaa muutenkin olla siellä missä muutkin.

Olen joskus itsekkin varmaan luullut, että vauvoja ja lapsiahan voi kouluttaa juuri sellaisiksi kuin haluaa. Tai ajatellut, että kun minulla on lapsia, opetan ne kyllä niin, että ne nukkuu paikassa kuin paikassa ja melussa kuin melussa. Jossain määrin se ehkä toimiikin niin, mutta valitettavasti hyvin pienissä määrin. Jokainen lapsi on niin erilainen. Jokainen päivä voi olla niin erilainen. Vauvaiässä jokainen viikko on niin erilainen. Se mikä toimii minun lapsella, ei toimikkaan kaverin lapsella. Ja se, mikä toimi viime viikolla ei toimikkaan tänään. Ainahan ei edes tiedetä miksi se lapsi herää kesken unen. Äänien tai melun sijasta se voi olla kipeä vatsa tai puhkeavat hampaat joista me ei tiedetäkkään mitään. Välillä pienikin rasahdus voi herättää ja välillä nukutaan läpi raikaavien uima-allasbileiden kuten viime lauantaina.

Nyt kuitenkin neuvon itseäni menemään nukkumaan! Jostain syystä tänä iltana on jo herätty 5 kertaa kun taas eilen ei herätty kertaakaan. Kauniita unia!


Äidin jalanjäljissä... tai ainakin kengissä.
Minun ensimmäiset kengät uusiokäytössä.

maanantai 26. elokuuta 2013

Hautajaiset


Tämä viikonloppu vietettiin Etelä-Kaliforniassa mummon hautajaisten vuoksi. Ajeltiin sinne suunnalle torstaina, hautajaiset oli perjantaina, ja kotiin tultiin tänään eli maanantaina. Huomenna jatkuu arki.

Hautajaiset olivat aikalailla erilaiset siitä mihin olin Suomessa tottunut. Koko tilaisuus oli hautausmaalla jonne oli pystytetty katos tuoleineen. Katos olikin tarpeen, sillä lämpötila lähenteli 37C. Osallistujia oli noin 25. Tilaisuus ei varsinaisesti ollut uskonnollinen sillä mummo ei kuulunut kirkkoon, mutta siellä luettiin kyllä pari Raamatun kohtaa ja rukousta. Niiden lisäksi kuunneltiin pari kappaletta Cd:ltä; toinen oli country -kappale ja toinen mummon lempparikappale eli "Stairway to heaven". Puheissa muisteltiin mummoa ja hauskoja perhetapahtumia, naurettiin ja itkettiin. Lopuksi uurna laskettiin hautaan, ja peitettiin mullalla ja kukkasilla.

Tuntuu kummalle sanoa, että vaikka kaikki olivat surullisia, hautajaisista jäi jollakin tavalla hyvällä mieli. Mieleen jäivät ne kaikki mukavat muistot mummosta joista puhuttiin, kepeä tunnelma ja vihdoinkin yhteen kokoontunut suku. Kaikki sukulaiset eivät aina ole olleet niin hyvissä väleissä ja tämä päivä näytti tuovan perhettä takaisin yhteen. Hautajaisten jälkeen mentiin yhdessä syömään italialaiseen ravintolaan ja suurin osa jopa saapui seuraavana päivänä grillailemaan yhden sukulaisen uima-altaalle.


Hyvästi mummo!

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Berkeley


Kun tuli asiaa Berkeleyn kaupunkiin, päätin pysähtyä siellä vähän tutustumaan paikkoihin. Lähinnä sen kuuluisan yliopiston kampukseen mutta samalla myös Berkeleyn ihanan retroon keskustaan. Se on todella yksi niistä kaupungeista täällä, jossa tuntuu siltä, että joka nurkalta voisi napata valokuvan. Lisäksi ihmisiä näkee tolkuttomasti kävelemässä ja pyöräilemässä... pieni henkäys Eurooppaa keskellä Amerikkaa.

Keskustasta jäi kuvat kuitenkin ottamatta mutta tässä jotain näkymiä kampukselta. Tiesittekö muuten, että Berkleyn yliopiston tutkijat ovat saaneet 71 Nobelin palkintoa. Kyllä, ihan oikeasti!!!









tiistai 20. elokuuta 2013

Hiekkalaatikko


Viime viikonlopulla on nautittu (lue: läkähdytty) auringosta, syöty hyvin ja pulikoitu uima-altaissa. Kahden kyläkutsun varjolla pääsimme pulahtamaan uimaan näissä elokuun tukahduttavissa helteissä, ihanaa! Toisella keralla nautittiin myös grillin antimista ja meikäläisen kotitekoisesta perunasalaatista ja suklaakekseistä. Tulipa pitkästä aikaa leivottuakin, jos nyt keksien tekemistä voi kutsua leipomiseksi.

Ulkoilua on muuten jouduttu harrastamaan normaalia varovaisemmin paahtavasta auringosta johtuen. Puistoon mennessä väkisinkin vähän ajan kuluttua alkaa hakeutumaan varjoon. Amerikkalaiseen tyyliin olen ajanut autolla puistoon, yhtenä syynä se, että on ollut liian kuuma kävellä, ja yhtenä se, että meidän lähin puisto ei tarjoa 1-vuotiaalle lapsoselle juurikaan mitään. Ei ole edes hiekkaa senkään vertaa, että voisi pikkuista ämpäriä täyttää. Seuraavaksi lähin puisto on varusteltu kolmella eri leikkialueella, järvellä, kanooteilla, purolla jossa uiskentelee kilpikonnia, lukemattomilla grillauspaikoilla ja ompahan puiston reunalla pienehkö vesipuistokin. Mutta sitä hiekka-aluetta ei sitten ole sielläkään. Vauvakeinuja sentään on, ja paljon puita luomaan vähän varjoa, mutta pitäähän sitä nyt suomalaislapsella hiekkalaatikko olla. Tämä tuli taas todettua vieraillessani puoliksi suomalaisessa perheessä viime viikon lopulla. Siellä oli kuulemma isäntä lausunut juuri nuo samaiset sanat, ja pihan nurkassahan se kökötti; omin käsin naputeltu laatikko täynnä hiekkaa ja leluja. Tuli kyllä toissa viikonlopulla hankittua myös meille sellainen, tosin ei kylläkään mikään perinteinen puinen laatikko (maksoivat hunajaa!) vaan meille tuli punainen rapu.


Meidän puistossa ankoillakin on afro.. tai ainakin tällä
yhdellä.


Näin saapui rapu uuteen kotiin.

Ja tänä yönä on se yö kun voi sanoa, että "once in a blue moon". Se on nimittäin täällä. Se blue moon, eli sininen kuu. Siis harvinainen toinen täysikuu sesongissa.

torstai 15. elokuuta 2013

Systeemi toimii... vai toimiiko?


Olen useamman kerran maininnut, kuinka olen nauttinut täällä hyvästä hoidosta ja ystävällisistä ihmisistä lääkärin vastaanotolla. Olen tainnut pari kertaa myös mainita siitä, että hyvän palvelun jälkeen seuraa vähemmän mukava laskuviidakko joka suomalaiseen laskutussyteemiin tottuneelle on vähintääkin monimutkainen. Tässä viime viikkoina on tullut taas kerran tutuksi tämäkin puoli.

Miehen työpaikan vaihtuessa, vaihtui meillä myös vakuutusyhtiö joka kattaa meidän lääkärikäynnit. Ihan ensiksi jouduimme tarkistamaan, että käyttämämme klinikat ottavat vastaan tämän vakuutuksen. Sen jälkeen jouduin valitsemaan itselleni "oman lääkärin", koska tämä vakuutus vaatii meidät aina ensin omalle lääkärille joka voi halutessaan sitten kirjoittaa lähetteen erikoislääkärille. Tähän saakka olemme voineet mennä vain suoraan erikoislääkärille. Ensin piti tietysti löytää mieluisalta klinikalta ne lääkärit jotka ottavat juuri nyt vastaan uusia potilaita. Ja hassua kyllä, jotkut ottavat vastaan kokonaan uusia potilaita ja vain muutama klinikalla jo käyneitä potilaita jotka etsivät omaa lääkäriä. No, siitäpä sitten summassa yhden valkkasin. Tällä kertaa en jaksanut alkaa kyselemään suosituksia tutuilta, sehän "vain" minun oma lääkäri, kai hän nyt hommansa osaa. Luin sentään parit arvostelut netistä.

Juuri kun luulin saaneeni polven fysioterapia -käynnit järjesteltyä, sen lapsenlikan "loman" jälkeen tietenkin, sain uuden yllätyksen. Soitin terapiapaikkaan ihan vain ilmoittaakseni, että vakuutus on vaihtunut ja, että se on ok, kun kävikin ilmi, että he eivät ota vastaan tätä vakuutustyyppiä ollenkaan. Mitä ihmettä? Tämä on sentään ihan yleinen vakuutustyyppi. No blaah. Tämä taisi olla nyt viimeinen niitti fysiolle. Nyt pitäisi soittaa sille minun ortopedille, että hän kirjoittaa minulle lähetteen uuteen fysioterapiapaikkaan ja aloittaa siellä alusta. Liian monimutkaista. Ja ensin tietenkin täytyy selvittää tuhannen kysymyksen saattelema sinne omalle klinikalle meidän vakuutuksen tiedot. Uusi vakuutuskorttikin tuli vihdoin mutta väärillä tiedoilla. Ne oli sieltä taikoneet minulle ihan jonkun oudon oma lääkärin joltain oudolta klinikalta. Sinnekin pitää soittaa. Taidan tässä nyt vaan tehdä omatoimisesti näitä jalan jumppaliikkeitä ja kylmetystä. Polvi on tuntunutkin niin hyvälle viime aikoina, että uskaltauduin viime viikonloppuna jopa joogaan.




On ollut aika totuttautuminen tänne muuton jälkeen se, että vähän kaikkea pitää muistaa kyseenalaistaa ja aina katsoa myös asian negatiivisesta kulmasta. Onko tämä toimija epärehellinen? Yrittävätkö ne vain saada rahat minulta? Vievätkö ne varmasti asiaani eteenpäin vai joudunko soittamaan kaksikymmentä kertaa ennen kuin jotain tapahtuu? Esimerkiksi nyt olen järjestellyt pari viikkoa sitten pois nukkuneen mummon asioita. Olen jo oppinut googlailemaan eri toimijoiden taustoja ennen kuin edes aloitan soittelu kierroksen. Mummo ei nimittäin ollut varakkaimmasta päästä ja palveluntarjoajatkin sen mukaisia. Hänen hammaslääkäri- ja näkövakuutus muun muassa mainitaan netissä useampaan kertaan "ryöstäjänä". Soitin sinne kysyäkseni miten voimme perua hänen vakuutuksensa jota ei voi aloittamisen jälkeen normaalisti perua ollenkaan, vaan joudut maksamaan sitä vuoden. Ensinnäkin millainen vakuutus toimii edes noin? Ensimmäisellä kerralla sain vastauksen, että he saavat tiedon sosiaalitoimistolta kun kuolintodistus on toimitettu sinne, ja että  he laittavat merkinnän hänen kohdalleen, ettei häneltä peritä maksuja. Minua odotutettiin linjalla kahteen kertaan noin kymmenen minuuttia. Kaksi päivää myöhemmin kurkistus mummon tilille kertoo, että maksut on heti pantu käytäntöön pari päivää soittoni jälkeen. Soitto sosiaalitoimistoon varmistaa, että he eivät ilmoita tälle yhtiölle yhtään mitään. Ei kun puhelin käteen ja peräämään kuolleen henkilön oikeuksia. Tällä kertaa he aikoivat laittaa eteenpäin pyynnön vakuutuksen lakkautuksesta (hetkinen, onko käytäntö nyt muuttunut?) ja aikoivat sen jälkeen palauttaa rahat tilille. Google kertoo, että rahoja tuskin tulee. Ensi kerralla alan ottamaan tiukempaa äänensävyä käyttöön. Melko röyhkeää toimintaa!

Viime viikolla sain voiton lastensairaalasta joka yritti väkipakolla periä meiltä 300 dollarin laskua käynnistä erikoislääkärillä. Koska pikkuneiti oli syntyessään teho-osastolla lähes kaksi viikkoa, osavaltio kustantaa hänelle puolenvuoden välein tarkistuskäynnit kehitystä tarkkailevalle lääkärille ja kuulon tarkastukseen. Vaan tälläpä kertaa lasku tuli oman vakuutuksen vähennysten jälkeen meille. Sitä on palloteltu edes takaisin viime helmikuusta saakka. He ovat luvanneet tarkistaa asiaa CCS:ltä eli California Child Service:ltä, soittaa takaisin meille useampaan kertaan, pitää laskua hollilla ettei se mene perintään ym. Vaan mikään noistahan ei toteutunut. Kun tulimme Suomenlomalta lasku oli laitettu perintään ja jouduimme pikaisesti maksamaan sen. Varsinkin koska se oli nimelläni, ja olen juuri saanut kerrytettyä itselleni luottohistorian. Närkästyneenä aloin soittelemaan sairaalalle ja tarkistin vielä CCS:ltä asian myös. Vasta kun pystyin kertomaan, että minullapa on kirje CCS:ltä jossa kerrotaan, että käynnit siellä eivät jää meille maksettavaksi, muuttui ääni kellossa. Sen jälkeen minulle luvattiin hyvitysshekki jota tässä vielä odotellaan. Mutta haluanko tämän jälkeen mennä samaan paikkaan näihin tarkistuksiin? En. Ehkäpä soitan CCS:lle ja pyydän valtuuttaman jonkun muun paikan, kuten oman lastenlääkärimme klinikan tekemään nämä tarkastukset.

Joskus kaipaan Suomen suhteellisen rehellistä laskutusmeininkiä jossa ainakin suurin osa sähläyksistä on inhimillisiä erehdyksiä, ei yrityksen epärehellisyyttä tai toiminnan monimutkaisuuden luomia ongelmia. Ja laskuista selkeästi ilmenee mitä laskutetaan! Systeemi täällä toimii jos sinulla on varaa saada se toimimaan kuten hyvä työ, hyvät vakuutukset ja muutenkin kaikki ok. Valppaana saa silti olla tässä paperiviidakossa koska olet vain yksi rahastettavien joukossa. No, nyt taas soittelemaan mummon asioiden perään.


tiistai 13. elokuuta 2013

Killi tuli taloon


Tällainen killi on muuttanut meille, ainakin toistaiseksi. Meidän oli tarkoitus etsiä killille uusi koti mutta se on jo pelottavasti alkanut kotiutua tänne...ja me tottua siihen. Killi muutti meille kun mieheni äiti, eli killin emäntä kuoli. Killi on vasta kaksivuotias persialainen, ja sille kasvaa jonain päivänä piiiitkä pehmeä karva. Juuri nyt killi näyttää enemmän uggs -bootseja käyttävältä leijonalta koska sen karva oli niin takussa, että se jouduttiin leikkaamaan lyhyeksi. Raukka killi, kaikki vieraamme ovat nauraneet sille! Hih! Mummo oli ilmeisesti ollut jo pidempään huonossa kunnossa kun oli laiminlyönyt killin harjaamisen. Sisukas amerikan mummo ei yleensä halunnut kenenkään tietävän kun ei voinut hyvin, hänhän sairasti jo vuosia. Killi on tosi kiltti ja seurallinen (jopa seurallisempi kuin koiramme), ja se tykkää seurata minua paikasta toiseen. Killin oikea nimi on Mischa mutta kotoisammin se kulkee nimellä Killi, sen meidän 1-vuotiaskin on jo oppinut sanomaan.



sunnuntai 11. elokuuta 2013

Amber Alert


Täällä on koko viikonlopun ajan jahdattu lapsen sieppaajaa. Viime viikolla San Diegon seudulla mies tappoi tuttava perheensä äidin sekä nuorimman lapsen, kahdeksan vuotiaan pojan, sekä poltti talonsa maan tasalle ruumiit sen mukana. Sen jälkeen hän pakeni paikalta mukanaan perheen 16 -vuotias tytär, johon tytön kaverin väittämän mukaan hän oli kertonut olevansa ihastunut. Aika karsea tarina, sellainen joista väistämättä miettii, että näitähän tapahtuu vain elokuvissa.

Herätys todellisuuteen tuli kuitenkin monelle suoraan omaan kännykkään. Ensimmäistä kertaa kokeilussa oli amber alert eli hätäviesti puhelimiin. Itse näin hälytyksen vasta seuraavana päivänä telkkarista, samaan tapaan kuin Suomessakin näytetään hätähälytykset. Mieheni sen sijaan heräsi yöllä piippaavaan puhelimeen. Seuraavana päivänä uutiset eivät juuri muusta puhuneetkaan ja kaikki sähköiset tienvarsikyltit muistuttivat ihmisiä etsintäkuulutuksesta. Yleensä niissä muistutetaan turvavöistä tai tekstiviestien kirjoituskiellosta autoa ajaessa. Kyllä siinä väkisinkin alkaa vähän katselemaan ympärillä ajelevia autoja, mitä jos joku niistä täyttäisikin tuntomerkit. Bongasin monta sähkönsinistä autoa, mutta en yhtään oikeaa merkkiä olevaa.

Luultavasti etsintäkuulutettu on ajaa päräyttänyt tästä Bay Arean läpi kenenkään huomaamatta, sillä viranomaisten mukaan ajoreitti on mennyt San Diegosta ylöspäin Oregonin osavaltioon ja sieltä Idahoon. Lopulta neljä ratsastajaa olivat nähneet etsityt Idahon maastossa kävelemässä. He olivat ihmetelleet miksi "patikoijilla" oli niin pieni reppu mukana, ja miksi tyttö oli liikkeellä pyjama päällä. Kotiin mentyään he olivat nähneet amber alertin ja ottaneet yhteyttä poliisiin. Niinhän siinä sitten kävi, että sieppaaja päätyi ammutuksi poliisin toimesta, ja tyttö on tänään palautettu isänsä luokse. Nähtäväksi jää, oliko hän todellakin siepattu, vai mukana vapaaehtoisesti. Onneksi hänet löydettiin hyvissä voimissa ja hänet saatiin vapautettua.

Toivotaan, ettei näitä hälytyksiä nähdä kovin usein!

Voit lukea jutusta lisää tästä.

perjantai 2. elokuuta 2013

Kuntoutusta


Loppukeväällä vaivaamaan alkaneen polvivamman hoito on jatkuvasti vastatuulessa. Ennen lomamatkaa se kuvattiin ja todettiin, että mitään leikkausta vaativaa ei ole tiedossa. Kuitenkaan ei voitu rajata pois kierukan repeämän mahdollisuutta. Fysioterapeutin mukaan oireet viittaisivat juuri kierukan repeämiseen, mutta epäili, että koska se ei kuvissa näkynyt, se on aika pieni ja hoidettavissa kuntoutuksella.

Ennen lomaa kerkesin käydä fysiossa kahdesti. Ja kyllähän se nyt tiedetään, että lomalla se jumppaliikkeiden teko nyt on vähän sitä sun tätä. Samoin kylmettäminen. Varsinkin kun on päiviä jolloin istutaan lentokoneessa ja autossa. Toisaalta pääsin lomalla kyllä paljon ratsastelemaan ja uimaan, joiden pitäisi olla hyväksi jalkalihaksille. Nyt nimenomaan yritetään parantaa koko jalan lihaksistoa ja saada turvotus polvesta pois. Miten se onkin niin, että hevosen jalkojen hoidolle ja kylmettämiselle oli aina aikaa mutta omalle ei. Oma kuntokin on ihan rappiolla nykyään. Toisaalta lomalla otettiin myös takapakkia kun vetaisin yhdellä kesämökillä yläkerran portaita alastullessani rähmälleni. Parissa sekunnissa polven läpi meni kuuma aalto ja ajattelin, että nyt tuli sairaalareissu. Ei sitä kuitenkaan ehtinyt miettimään kun piti sen verran päivitellä sitä onnea, ettei lapsi tippunut sylistä alas ja kierinyt portaita pitkin. Siinäpä taas osoitus siitä miten äidin vaisto ja refleksit toimii suojellessa lasta. Mutta kyllä otti kipiää.. näin pohojalaisittain sanottuna.

Heti kotiin tullessa menin takaisin fysioterapiaan. Terapeutti ei näyttänyt kovin iloiselta nähdessään, että paranemisen sijaan turvousta oli tullut vain lisää. Siitäpä alkoi sitten kotijumppaaminen ja ankara kylmettäminen. Sain puhuttua naapurin likan lapsenammaksi pari kertaa viikossa että pääsen kuntoutukseen kun mies aloitti työt. Ja jippii.. polvi on ollut paljon parempi! Turvotuskin melkein tiessään. Miehen työpaikan vaihtuessa vaihtui tietenkin vakuutuksetkin. Jouduin perumaan ajan eiliseltä päivältä kun emme olleet vielä saaneet uuden vakuutuksen tietoja. Lapsenlikkaa peruessa kävikin ilmi, että ensi viikolla hän on lähdössä yli viikon kestävälle lomalle. Höh. Miksei tämä nyt millään ota onnistuakseen?


Fysiossa saan jumpan ja hieronnan lisäksi ultraa ja
jotain sähköimpulsseja kylmetyksen lisäksi.