Ja taas anotaan jotain viisumintapaista

Nyt kun on virallisesti sanottu "I do", on aika taas palata viisumipaperipinon ääreen. Ensimmäinen koitoshan kesti viime maaliskuusta syyskuuhun ja sisälsi kaikenlaista paperien pyörittelyä, ystävien ahdistelua erilaisten todistuspyyntöjen muodossa, valokuvatodisteiden keräämistä "tunnetuilla paikoilla", lääkärikäyntejä ja haastatteluja. Kun siitä selvittiin, oli kädessä vihdoin K1- eli puolisonviisumi  ja lentoliput Kaliforniaan. Ja nyt alkaa sitten se vaihe 2; Green card:n anominen.

Ensimmäistä viisumia hakiessa paperia oli niin
paljon että niitä oli mahdotonta pitää järjestyksessä

Heti maanantaina häiden jälkeen kävimme viemässä marriage licensen (jonka oli pappi ja todistajat allekirjoittaneet) Oaklandin kaupungintalolle, jossa ystävällinen täti sitten teki meille kaksi kappaletta avioliittotodistuksia. Näistä toisen liitin hakemukseeni jonka postitin samaisena päivänä viranomaisille. Itseasisassa pakettiini kuuluu tällä kertaa kolme erillistä hakemusta; pysyvä asumislupa (adjustment of status), työlupa ja matkustuslupa. Tällä erillisellä matkustusluvalla voi matkustaa ulkomaille viisumiprosessin aikana, jos jostain syystä tuon vihreän kortin saaminen venyisi. Tai oikeammin pitäisi varmaankin sanoa että sillä voi matkustaa takaisin maahan, poishan täältä voi kyllä matkustaa koska tahansa.

Jo samalla viikolla sain sähköpostiini ilmoituksen että hakemukset on vastaanotettu, ja että saan siitä vielä virallisen ilmoituksen postissa. Seuraava vaihe pitäisi olla kutsu heidän toimistolle jossa otetaan sormenjäljet ja valokuva, ja suurimmassa osassa tapauksia myös haastatellaan... taas! Kuulemani mukaan näistä hakemuksista ensimmäisenä yleensä käsitellään työlupa, ja jos se hyväksytään, saa työlupakortin postissa. Siitäkin on täällä jo iso apu sillä se katsotaan todistukseksi pysyvästä asumisesta, ja sen avulla on helpompi esimerkiksi anoa luottokortteja tai ajaa paikallisen ajokortin. Paikallinen ajokortti onkin täällä tärkein henkilöllisyystodistus, jopa passia tärkeämpi, ja ilman sitä on joskus vaikeaa todistella olevansa pysyvästi maassa. Ajokortissa on henkilön tarkat tiedot pituudesta, hiustenväriin ja painoon saakka. Koko tämä anomushässäkkä kestää yleensä kolmesta neljään (jopa kuuteen) kuukauteen saakka ilman ylimääräisiä viivytyksiä. Ja kun vihdoin green card on käsissä, saa toivottavasti huokaista kahdeksi vuodeksi tästä paperisodasta.

Viisuminhakijan visainen pulma; tunge tämä paperi-
pino ja kuvat tähän kirjekuoreen tai viisumisi käsittely-
aika voi merkittävästi pidentyä..hhmm

Turistina Hollywoodissa

Disneylandin käynnin jälkeen oli ohjelmassa tietenkin käynti Los Angelesin nähtävyyksiä katselemassa. Koska ajelimme paikasta toiseen kahdella autolla, ja liikenne Losissa on aikamoista, joku keksi että voisimme mennä valmiiksi järjestetylle kiertoajelulle. Ryhmämme oli aika iso joten saimme oman pikkubussin joka nouti meidät hotellilta. Loistavaa, kenenkään ei siis tarvinut uhrautua kuskiksi tänään!

Ajelimme ensin pitkin Los Angelesia ja pysähdyimme Pueblo Plaza:lle eli Los Angelesin vanhalle alueelle. Sillä alueella on aikoinaan ollut kaupungin keskusta josta Los Angelesin kaupunki on syntynyt. Kyseisessä korttelissa oli paljon historiallisia vanhoja taloja, ja siellä näkyi selkeästi espanjalaisten ja meksikolaisten vaikutus. Plaza:lla satuttiin juuri kuvaamaan elokuvaa ja se oli täynnä elokuvarekvisiittaa.

Ajelimme myös uudemmalla alueella ja näimme paljon eri rakennuksia. Oppaamme oli paikallinen ja entinen sanomalehtirportteri, joka kertoi meille Los Angelesin mielenkiintoisesta historiasta. Hän tosin puhua pälpätti niin paljon että minulla oli tulkin ominaisuudessa vaikea ehtiä kääntämään kaikkea mitä hän sanoi. Näimme myös Occupy Los Angeles -mielenosoittajien telttakylän. Näistä jo useampaa kuukautta jatkuneista mielenosoituksista ympäri maata ollaan niin montaa mieltä, että niiden alkuperäinen tarkoitusperä lienee jo unohtunut tai ainakin mennyt sekaisin suurimmalta osalta. No, se lienee ihan erillinen blogin aihe.

House of Blues Sunset Boulevard:lla

Johnny Deppin aiemmin omistama baari The Viber Room
 jonka edessä näyttelijä River Phoenix kuoli vuonna 1993

Päivä oli aika sumuinen (kuten usein Losissa) mutta onneksemme iltapäivällä sumu hälveni niin että pääsimme näköalapaikalle ihailemaan Hollywood -kylttiä. Kyltti on alunperin pystytetty vuonna 1923 mainostamaan asuinaluetta ja sen taloja, ja sen alkuperäinen teksti on ollut "HOLLYWOODLAND". Vuonna 1932 Broadway näyttelijä Peg Entwistle teki itsemurhan hypätessään alas kirjaimen H -päältä. Näköalapaikalta jatkoimme matkaa Walk of fame:lle, eli kadulle jonne supertähdet saavat oman tähtensä ja jossa heidän kädenjälkensä on valettu sementtiin. Kuulimme muunmuassa että kohdat jälkien valamiseen alkavat Kiinalaisen teatterin edessä olla jo täynnä, joten vain todelliset supertähdet saavat nimensä sinne. Viimeisimpänä sen on saanut Jennifer Aniston. Kadulla on myös paljon muuta nähtävää ja saimme tehtyä perheelleni matkamuisto-ostoksia näin viimeisinä matkapäivinä.

Hollywood -kyltti Santa Monican vuoristossa

Johnny Depp

Bruce Willis:n tähti Walk of Fame:lla

Ajelimme vielä Beverly Hills:iin katselemaan upeita taloja. Oppaamme kertoi kuka julkkis asui missäkin kartanossa... Christina Aguilera, David Beckham, talo jossa Michael Jackson kuoli... enkä edes muista niitä kaikkia. Olin yllättynyt siitä että kuka tahansa voi ajaa tällä tavalla näiden talojen eteen milloin tahansa. Muistan nimittäin jo au pair:na ollessani 1990-luvulla Englannissa, että rikkaat perheet jotka halusivat elää omissa oloissaan, asuivat kaduilla jotka oli suljettu läpikululta. Oppaamme kertoikin että suurin osa julkkiksista on asuu nykyään uudemmilla "hienostoalueilla" joille ei pääsyä ulkopuolisilla ole.

Tässä asustelee laulaja Christina Aguilera

Matka jatkui vielä Rodeo Drive:lle katselemaan julkkisten suosimaa kauppakatua jossa merkkiliikkeet seuraavat toisiaan palmujen reunustamalla kadulla. Tässä vaiheessa aloimme olla jo uupuneita autossa istumisesta ja tiedon määrästä, ja kun matkalaisista se pienin tuli vielä huonovointiseksi, päätimme suunnata takaisin hotellille ja syömään. Vaikka olen ajellut osan tästä reitistä ennenkin ystävieni kanssa, oli kuitenkin tosi mielenkiintoista kuulla niin paljon kertomuksia ja historiaa oppaamme kertomana, hauska päivä!

Maailman onnellisin paikka?

Nyt jo useamman vuoden ajan minulle on täällä USA:ssa hoettu että maaiman onnellisin paikka on Disneyland. Kaikki tuntuvat olevan siitä haltioissaan ja sinne haluavat mennä yhtälailla aikuiset kuin lapsetkin, ja mitä useammin sen parempi. Minä olen aina ajatellut että sehän on vain huvipuisto. Mitä niin mahtavaa voi olla jonottaa tuntitolkulla vuoristorataan tai väistellä toisiaan töniviä ihmisiä? Perheeni tultua Suomesta tänne, tarjoutui minulle mahdollisuus mennä omin silmin katsomaan kuinka onnelinen minusta Disneylandissä tulisi, sillä se oli perheeni nähtävyyslistalla.

Ihan ensiksi on sanottava että Disneyland on kuin pieni kaupunki. Sinne ei noin vain kävellä sisään, vaan ensin otetaan freewayltä exit joka vie yksistään Disneylandiin. Ajetaan Disneyland way nimistä katua joka johtaa parkkihalliin, parkkeerataan ja hypätään junaan joka vie sinut portille josta ostetaan liput. Tässä kuponkien ja alennusten ihmemaassa on tähän huvipuistoon kuitenkin lähes mahdotonta saada alennuslippuja. On melkeimpä yleistietoa täällä tietää että Disneylandissä ei tunneta alennuksia (ei edes ryhmille, ei veteraaneille eikä muillekaan) .. tosi onnellista! Saimme kuitenkin kivat rintamerkit lipun lisäksi; "First visit!"

Sisäänkäynnin kukkaistutuksia

Koska olimme ensimmäistä kertaa paikalla, ja meillä oli myös yksi pikkuihminen mukana, oli tietenkin tärkeää että näkisimme mahdollisimman paljon Disney -hahmoja. Hahmot olivatkin aika hauskoja mutta niidenkin luo oli aina jono. Oli fiksu valinta mennä puistoon heti torstaina viikonlopun sijaan sillä ne yli tunnin jonot eri laitteisiin kutistuivat usein kymmeneen tai viiteentoista minuuttiin. Pääsimme valokuvaan Pluton ja Mikki Hiiren kanssa, ja perheen pienin vieläpä niiden kaikkein tärkeimpien eli prinsessojen kanssa. Hän keräsi hahmoilta myös nimikirjoitukset erityiseen nimmarikirjaan joita lapset kantoivat mukanaan. Prinsessa Ruususen linna oli tietenkin suuri nähtävyys meidän retkellämme.

Linnan sisällä oleva kauppa

Lounastauolla maistuivat  Mikki Pretzelit

It´s a small world

Prinsessan linna iltavalaistuksessa

Täytyy myöntää että eri härvelit tekivät tähänkin skeptiseen huvipuisto -kävijään vaikutuksen. Ne eivät olleet mitä tahansa leppäkerttujunia tai vuoristoratoja vaan kaikissa oli paljon nähtävää. Lasten radat olivat ihan yhtä hauskoja myös aikuisille sillä ne oli tehty todella hyvin. Peter Pan -radalla lennettiin yli tähtitaivaan ja kattojen, ja Liisa Ihmemaassa -radalla sai nauraa hauskoille hahmoille. Henkilökohtainen suosikkini näistä oli "It´s a small world" jossa ajetaan veneellä ja katsellaan eri kansallisuuksista tulevia laulavia nukkeja. Kyllä luit ihan oikein... nuket olivat suosikkini! On aika vaikea kuvailla miten nukeista tehty rata voi olla hieno, mutta se vaan oli. Teemana radalla oli se, kuinka pieni maailma oikeastaan onkaan, ja me kaikki olemme yhtä.

Päivä Disneylandissä on aika väsyttävä ja menee nopeasti. Minulla ainakin jäi vielä montaa rataa kokematta ja kuulemma kokonainen puistonosa ja paraati näkemättä. Kävimme aiemmin mainittujen ratojen lisäksi muutamassa vuoristoradassa ja erilaisissa vekottimissa. Kummituslinna ei ollut järin pelottava mutta sekin oli todella hyvin tehty ja hauska. Vaikka kuinka mietin, niin en vieläkään usko että tämä puisto olisi maailman onnellisin paikka. Mikki Hiiren talossa kaksi perhettä kiilasi surutta lähes tunnin jonon ohi kunnes "satuin" blokkaamaan heiltä käytävän, ja osa matkamuistoistakin jäi ostamatta kun kaupat menivät normaalia aiemmin kiinni jonkin illalla alkavan VIP -tapahtuman takia. Todella hauskaa meillä kyllä oli ja menen mieluusti uudelleenkin, mutta illalla väsyneenä mietin että minun mielestäni maailman onnellisin paikka on kyllä oma koti.

Ihan pari lamppua vaan...

Ajomatka etelään

Aloitimme ajomatkan Los Angelesin seudulle hyvissä ajoin aamulla, heti aamuruuhkien päätyttyä. Kahteen autoon pakkautui yhteensä 10 ihmistä + kaikkien matkatavarat joten tunnelma oli tiivis. Perheeni lomamatkan viimeiset päivät olivat alkamassa ja heidän paluulento Suomeen oli Losista.

Ajelimme U.S. Route 101:stä pitkin joka tunnetaan toiselta nimeltään El Camino Real. Tätä tietä kulkivat espanjalaiset missionaarit vuosina 1683-1834 kun he tulivat Kaliforniaan kertomaan uskonnostaan. Siitä merkkinä tien varteen on laitettu kylttejä joissa kaikissa on isot lehmänkellot. Tie myös yhdistyy välillä Highway 1:seen joka kulkee aivan rannikkoa pitkin. Teimme myös yhden ylimääräisen koukkauksen tälle ykköstielle sillä sen maisemat ovat todella hienot. Ajelimme läpi viinitilojen pieniä vuoristoteitä ja pysähdyimme lounaalle Morro Bay:hin joka tunnetaan jättiläiskivestään ja upeista rannoista. Kivi on itseasiassa vulkaaninen korkki sen alla joskus eläneelle (tai ehkä vieläkin elävälle) tulivuorelle. Näitä kiviä on lähistöllä enemmänkin joten niitä kutsutaan nimellä yhdeksän siskosta. Morron kivi on niistä ainoa joka on vedessä, muut ovat maalla.

Tämän jälkeen pysähdyimme kaupungissa nimeltä San Luis Obispo jossa on erikoinen motelli Madonna Inn. Sen on avattu vuonna 1958 ja se on kasvanut ajan myötä 109:n huoneen motelliksi. Huoneet ovat erikoisia, eri teemoin koristeltuja. Ravintolan penkit ovat vaaleanpunaista nahkaa, samoin kuin baarijakkarat viereisessä baarissa. Erikoista on myös se että kaikki täällä pysähtyvät yleensä käyvät kurkkaamassa miestenhuoneen vesiputouspisuaarin, myös naiset. Näin suomalaiseen makuun Madonna Inn on kyllä suorastaan naurettava mutta siellä on kuitenkin hauska pysähtyä hetkeksi.

Matka kesti meillä lähes 12 tuntia mutta paljon oli myös matkalla nähtävää. Ajoimme Los Angelesistä vielä vähän eteenpäin ja majoituimme Anaheimiin koska seuraavalle päivälle oli suunnitelmissa Disneyland. Vaikka olen ajanut näitä reittejä aiemminkin, jaksan aina ihastella alati vaihtuvia maisemia... rantoja surffareineen, vuoria, auringonlaskuja mereen, hedelmäpuita, viiniviljelmiä ja niiden reunalla olevia öljypumppuja... ja kaikenlaisia hauskoja kylttejä.

Hääjuttuja

Torstaina suuntasimme häähumussa kauniille Lake Tahoelle. Järvi sijaitsee Kalifornian ja Nevadan rajalla, ja maisemat Sierra Nevadan vuoristossa ovat upeat. Olen käynyt Tahoella monta kertaa ja sen raikas ilma, iso järvi ja metsät muistuttavat minua Suomesta. Sää on kuitenkin vuoristossa arvaamaton ja se huolestutti meitä hieman. Ennen hääviikonloppua, samoin kuin heti sen jälkeen, Tahoella oli jo marraskuun lumisateita, mutta me saimme nauttia hyvistä ilmoista ja jopa auringonpaisteesta.

Hääseremoniaa ja juhlaa vietettiin Lakefront Chapel nimisessä kappelissa ihan järven rannalla. Aamusta saakka kaikki meni hyvin, häästressiä ei paljoa ehtinyt syntymään kun päivä oli yhtä menoa, samoin kuin edelliset päivät. Aamulla kävimme viemässä vihkipaperit ja koristeita kappelille. Yhdessä kahden kaasoni kanssa kävimme sen jälkeen kampauksessa ja meikkaajalla, ja sitten saimmekin mennä kappelille jo pukeutumaan.

Hääseremonian musiikista vastasi Sierra Strings joka opetteli juhlaamme varten Melartin häämarssin eli sen kaikkien tunteman "Prinsessa Ruususen marssin". Se oli mielestäni sopiva suomalaislisä heidän aika perinteiseen amerikkalaiseen ohjelmistoon ja on täällä suunnalla vähän erikoisempi kappale. Se on mielestäni todella kaunis viululla esitettynä mutta en muista ollenkaan mitä taustalla soi kun astelin "alttarille".

Juhlapaikan koristeet tein itse koska halusin ehdottomasti hääkukaksi burgundin värisiä calla liljoja. Niitä oli kuitenkin todella vaikea löytää kyseisenä värinä ja floristin kautta tilattuna hinta oli ihan päätä huimaava. Niimpä päädyin tilaamaan kukat netin kautta irrallisina Equadorista saakka ja tein sitten kimput, rintakukat ja pöytäkoristeet itse. Callat säilyvät tosi kauan toisin kuin esimerkiksi ruusut, ja siksi uskalsin tilata ne suoraan kotiin postipaketissa. Aika hassua, mutta kukat tuotiin ovelle asti hyvässä kunnossa ja osa niistä on vieläkin täydellisen näköisenä tuossa maljakossa vieressäni nyt eli yli viikko häiden jälkeen. 

Pöytäkoristeen lisäksi juhlapöydissä oli kynttilöitä, hopeiset lahjapaketit joiden sisällä oli Fazerin suklaata, Kiss Kiss -karkkeja ja amerikkalaista See´s suklaata, sekä hopean väriset paikkakortit. Paikkakorteiksi löysimme hauskat matkalaukku tagit jotka jokainen Tahoelle häihin matkannut pystyi juhlan jälkeen kiinnittämään matkalaukkuunsa. Nimilapun kääntämällä löytyy kohta osoitteelle ja puhelinnumerolle.

Hääkakku oli koristeltu hopeisin lumihiutalein ja sen päällä oli sulhasen itse tekemä Muumi -pariskunta. Hän on ihastunut tähän suomalaiseen hahmoon mutta muille amerikkalaisvieraille jouduimme selittäämään mitä nämä kummallisen näköiset otukset kakun päällä oikein ovat. Kakku oli suklaakakku vadelmatäytteellä ja päällä oli valkosuklaavaahtoa...mmm. Mieheni perhe vannotti meitä säästämään ja pakastamaan ylimmän kerroksen kakusta. Se perinteen mukaan syödään sitten ensimmäisenä vuosipäivänä. Onneksi olimme tässä asiassa samalla linjalla mieheni kanssa; vuoden vanha kakku pakastimesta ei kuulostanut oikein hyvälle. Niimpä söimme sen vieraidemme kanssa Isänpäivänä eli sunnuntaina häiden jälkeen shamppanjan kera.

Tuore aviopari.

Vierailu karkkitehtaalle

Amerikkalaisten yksi lempikarkeista on varmastikin värikkäät pienet Jelly Beansit. Ajelimme suomalaisvieraiden kanssa Napa Valleyn viinialueelle ja sieltä Fairfieldiin Jelly Belly -karkkitehtaalle jossa on mahdollisuus osallistua 40 minuuttia kestävälle tehdaskierrokselle. Kierroksella nähdään miten karkkeja tehdään, kuullaan tehtaan historiasta ja maistellaan tietenkin karkkeja. Sen jälkeen on mahdollisuus ostaa karkkitehtaan kaupasta taskut täyteen makeaa.

Karkkileivoksia

Tehtaalla voi ihailla myös tuhansista pienistä karkeista tehtyjä tauluja.

Ryhmä rämän kanssa San Franciscossa

Suomesta saapui häihimme yhteensä kahdeksan henkeä. Ohjelmaan kuului tietenkin nähtävyyksien katselemista ennen varsinaiseen hääkohteeseen siirtymistä. San Franciscossa riitti tietenkin ihmeteltävää Amerikassa ensimmäistä kertaa oleville.

Seuraa johtajaa.. eli autoa jonka perässä komeilee Suomenlippu. Golden Gate -sillalla.

San Francisco

San Franciscon mäkiset tiet saivat suomalaiset kiljahtelemaan autossa.

Pier 39... vanhan laiturin ovat valloittaneet merileijonat.

Boudinin leipomosta löytyy leipää joka mallisena.

Cable Car

The Rock eli Alcatrazin vankilasaari

Vieraita odotellessa

Viime viikko meni nopeasti tehdessä hääjärjestelyjä ja siivoillessa taloa kuntoon Suomen -vieraita varten. Kaikenlaista pientä on jäänyt viime hetkeen mutta pääosin kaikki on järjestyksessä.

Kävin kampaajalla värjäämässä juurikasvun pois laitoin vähän raitoja päälle. Menin sinne pienen pelon vallassa, sillä olin kuullut paljon juttuja siitä kuinka kampaajalla käynti täällä on kallista, ja on ihan arpapeliä löytää hyvä kampaaja. Löysin kuitenkin ensimmäisellä yrittämällä nuorekkaan paikan johon tykästyin (kiitos Yelp nettipalsta). Olin paikalla vähän ajoissa joten minulle tarjoiltiin odotellessani juotavaa. Normaalin "kampaamo -kahvin" lisäksi tarjolla oli viiniä, shamppanjaa ja mimosaa. Niimpä hörpin siinä värjäyksen lomassa mango mimosaa ja höpöttelin kampaajani ja muiden asiakkaiden kanssa. Lopputulos oli hyvä eikä hintakaan ollut sen kummempi kuin Suomessa.

Muita viikon askareita oli muunmuassa hääpuvun nouto ompelijalta. Pukua otettiin vähän sisään vyötäröltä ja lyhennettiin. Myös tämä ompelijatar löytyi samaisen nettipalstan kautta ja oli onnen potku. Puvun hakeminen oli tietysti jännitävää ja olin todella tyytyväinen lopputulokseen. Tämä pieni aasialaisrouva jonka aksentista sain juuri ja juuri selvää ompelee tai korjaa kotonaan kymmeniä pukuja viikossa, ja en ihmettele yhtään miksi hän on niin suosittu. Hän teki pukuun myös ylimääräisen napituksen jolla laahusosan voi nostaa ylös seremonian jälkeen.

Perjantai-iltana saapui aiemmin tilaamamme uusi sohva. Jippii! Ja samalla löytyi myös paikka rakkaalle hevosaiheiselle kangastaululleni joka on odotellut seinälle pääsyä jo jonkin aikaa. Se sopi täydellisesti sohvan väreihin joten se pääsi kunniapaikalle, olohuoneeseen sohvan päälle. Ihanaa kun talo on siivottu, ikkunat ja koirat pesty, ja kotona uusi ilme! Tervetuloa vieraat!

Bachelorette party

Nyt on sitten vietetty tuplasti polttareita ja hääpäivä alkaa lähestymään.

Suomen versio:
1. Shamppanjaa ja lännenratsastusta
2. Veneilyä
3. Saunomista ja uimista
4. Hyvää ruokaa ja juomaa
5. Ystäviä

Amerikan versio:
1. Ruisleivän leipomista
2. Suklaanaamioita ja shamppanjaa
3. Saunomista ja porealtaassa rentoutumista
5. Japanilaista herkkuruokaa ja juomaa
6. Ystäviä

Äkkiseltään olisi voinut ajatella maat toisinpäin. Joka tapauksessa mahtavia muistoja! Kiitos rakkaat!

Oletko koskaan miettinyt kuka naapurissasi asuu?

Halloween on nostanut täällä uutisiin kaikenlaiset lastenahdistelijat, raiskaajat ja kaupunkien hihhulit. Suomessa asuessani en juurikaan koskaan miettinyt tätä asiaa mutta totuus siitä että "varovaisuus on valttia" on valjennut minulle viimeistään nyt.

Uutisissa kerrottiin että jotkut kaupungit ovat keränneet ahdistelijat Halloween -illaksi erityiseen keskukseen jotta lapset voisivat turvallisesti kulkea ovelta ovelle. Yleisesti ottaen tuona iltana rekisteröityjä ahdistelijoita koski ainakin seuraavat säännöt:
1. He eivät saa jakaa karkkeja lapsille.
2. He eivät saa koristella taloaan minkäänlaisin valoin tai Halloween koristein.
3. He eivät saa pitää Halloween iltana kuistilla valoja tai lyhtyjä (valo täällä on merkki siitä että kyseisessä talossa on jaossa karkkeja lapsille).
Poliisit ajelivat illalla ja kiertelivät tarkistamassa näitä taloja.

Ihmetellessäni tätä kaikkea mieheni kertoi minulle nettisivustosta nimeltä Megan´s Law. Se on syntynyt pienen Megan nimisen tytön jäätyä ahdistelijan uhriksi ja löydyttyä kuolleena. Tähän sivustoon on kerätty kaikki rekisteröidyt ahdistelijat lapsipornon jakajista raiskaajiin asti. Nettisivulta voit katsoa ketä heistä kadullasi tai kaupungissasi asuu, miltä he näyttävät ja miksi se ovat listalle joutuneet. Olin aika järkyttynyt (vaikkei tämä olisi pitänyt olla mikään yllätys) siitä että merkittyjä taloja on täällä meidänkin alueella joka puolella. Kuvottavia vanhojen miesten kasvoja... muutama nuorempikin joukossa. Onneksi ei sentään ihan meidän talon lähellä.

Niin että on siellä "Suomen periferiassa" paljon hyvääkin... ainakin on vielä aika turvallista. Vaikka eihän sielläkään todellisuudessa voi tietää kuka naapurissa asuu sillä tällaista rekisteriä ei ole siellä käytössä. Ja uskoisin että täällä listalle pääsee ihan pienimmästäkin rikkeestä, en tiedä olisiko niin Suomessa. Ainakin ihmetyksekseni luin iltapäivälehdestä, että Espanjassa tapetun Jenna -tytön murhaajalla oli lapsipornoa tietokoneellaan mutta poliisia ei se asia kiinnosta.

Turvallista päivää kaikille!