Suomesta on vihdoin päästy takaisin tänne Kalifornian lämpöön. Olipa mukava reissu vaikkakin kotimatka aina tuntuu niin kovin pitkältä. Oli niin mukavaa taas viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa, ja ennen kaikkea on ihanaa että läheiset ovat nyt nähneet meidän perheen pikku maailmanmatkaajan.
Matka vauvan kanssa meni paljon paremmin ja helpommin kuin olin odottanut. Lentokoneen hurina ja pieni tärinä nukuttivat vauvaa eli lennoilla lähinnä nukuttiin ja syötiin. Paljon raskaammalta tuntui kotimatkan junamatka Pohjamaalta Helsinkiin sillä juna oli todellakin täynnä, siellä oli ahdasta ja meitä saatteli lähtiessä vaatteet kasteleva lumisade. Onneksi olimme päättäneet viettää yhden yön Helsingissä ja tavata siellä vielä tuttuja, niin kotimatka katkesi siinä mukavasti vähän. Raskainta oli lähinnä täysien matkalaukkujen raahaaminen kun lisänä oli vielä lastenrattaat ja vaippakassi. Tästä oppineena, ensi kerralla täytynee katsoa lennot Suomeen niin että jatkoyhteys myös lentäen onnistuu kuten tulomatkalla.
Alkulomasta ajeltiin Pohjanmaalta Kemiin sukuloimaan ja siitä vieläpä Rovaniemelle saakka, mikä sekin onnistui vauvan kanssa hyvin. Ongelmia (tai lähinnä väsymystä) aiheutti ainoastaan sitkeä kuume-flunssa johon sairastuin heti Suomeen tultuani, ja se ettei äidillä oikein vielä pysy aina kaikki palikat käsissä. Vauvan kanssa toisessa maassa matkustellessa on mukana jos minkäkinlaista kassia ja nyssäkkää, ja joka tavara autonavaimista puhelimeen tuntui olevan välillä hukassa. Onneksi ei sentään vauva joutunut hukkaan! Hän sen sijaan tuntui nauttivan siitä että koko ajan oli uutta nähtävää tai innokkaita ihmisiä kanniskelemassa edestakaisin. Kemissä on aina kiva vierailla ja tällä kertaa saimme myös nauttia ensilumesta. Rovaniemellä vietettiin yksi yö joulupukin pajakylän uusissa mukavissa mökeissä, ja mies pääsi niin näkemään kuin syömäänkin poroa. Hänelle suurin asia oli tietenkin se että on nyt todistusaineiston saattelemana käynyt napapiirillä kun taas meille muille joulupukin tapaaminen taisi olla kaikkein hauskinta. Ne odotetut revontulet jäivät vielä miehelläni valitettavasti näkemättä mutta kotimatkalla pysähdyttiin Ranuan eläinpuistossa jossa oli paljon "eksoottista" nähtävää hänellekkin. Niistä ehkä mieluisin ja erikoisin hänelle oli valkoinen napakettu eli naali, sekä valkoiset tunturipöllöt. Se kuuluisa jääkarhun pentu taas oli kasvanut jo niin isoksi että piti hetki miettiä kumpi jääkarhuista on emo ja kumpi poikanen.
Flunssa ei hellittänyt lähes koko loman aikana, ja muutama päivä meni kokonaan lepäilyyn. Minulta flunssa siirtyi miehelleni ja lähtiessämme kotiin kuulosti jo mummokin rykivän pahasti. Harmikseni en ihan kaikkia kavereita sitten ehtinyt kunnolla tapaamaan, joitakin en ollenkaan ja ratsastaminenkin jäi vai pariin kertaan. Toinen niistä kerroista oli onneksi kunnon hikitunti ja toinen minulle muuten tärkeä koska se oli entisellä omalla heppallani joka tulee aina olemaan rakas. Lisäksi ehdimme pitää ristiäiset ja mieheni pääsi vähän tuulettumaan miesporukassa ulos ja saunomaan, kalastamaan ja jääkiekkoa katsomaan.
Vaikka niin montaa asiaa Suomesta onkin ikävä niin yhtä ei varmasti ole; se jatkuva vauvan pukeminen ulos mennessä. Ja toppapuku ainakin meillä tarkoitti aina varmaa itkua. Olipa ihanaa päästä kotiin jossa ei toppapukuja tarvi vaikkakin täälläkin ilmat on jo vähän viilenneet. Kai sitä on skandinaavikin amerikkalaistunut kun +24C tuntui ihan sopivalta ja illan +19C jo lähes kylmältä. Näin kertoi uusi Muumi -lämpömittarimme keittiön ikkunassa. Nyt minäkin tiedän päivän lämpötilat sitten suoraan celciuksina. Kiitos perheelle ja ystäville ihanasta lomasta... on niin helppoa tulla kotikonnuille kun siellä on kaikki valmiina vauvanvaatteista ja -sängyistä lähtien. Ehkäpä ensi kerralla päästään matkaan kesällä ihmettelemään sitä yötöntä yötä. Nyt yritetään toipua jetlagistä joka on herättänyt vauvan joka aamu klo 5.
