lauantai 1. helmikuuta 2014

Voi örkki


Ehdittiin juuri parantua flunssasta ja kuumeesta. Oli mukavia aurinkoisia päiviä, ulkoilua ja kavereiden kanssa tapaamisia. Käytiin akvaariossa ja farmilla ihmettelemässä kotieläimiä. Ja Suomikoulussa. Kunnes taas...

Maanantain ja tiistain välisenä yönä heräsin kun maha oli vähän kipeä. Ei siinä sen kummempaa, käänsin kylkeä. Seuraavana aamuna mahassa kiersi ja möyri. Iltapäivään asti sinnittelin ja mietin, että mikä on vatsan näin sekaisin saanut. Otin jopa maitohappobakteeritabletinkin. Sitten sainkin juosta vessaan pönttöä halailemaan. Ja illalla oksensi myös pikkuneiti. Siis tämän ihanan flunssan päälle saatiin vielä örkki kylään. Mukavaa.

Siitä on nyt suoriuduttu ja tänään on ensimmäinen päivä kun olen uskaltautunut ruokakauppaa kauemmaksi. Onneksi pienimmäinen pääsi pelkällä yhdellä oksulla. Itsekkin pääsin, mutta kaupanpäälle tuli mahakipua, möyrintää, pääkipu ja taas se ihanainen kuume. Oisko tässä nyt vähäksi aikaa sairastamista. Mies kyllä tuossa jo valitteli kurkkukipua ja pienikin yskähteli. Voisitteko taudit pysyä nyt loitommalla vähän aikaa!

Täällä odotellaan myös millaisia vedenrajoittamisohjeita osavaltiolta tulee. Siitä saatiin varoitus uutisissa jo tänään, ei vain vielä kerrottu millaisia rajoituksia sieltä on tulossa. Vuosi on kuivin aikoihin. Kolme viime talvea ovat olleet lämpimimpiä vuosiin ja niistä tämä talvi kaikkein lämpimin. Luonto ja kaikki vihannes- ja hedelmäviljelmät kaipaavat vettä. Mekin tarvitsemme juomavettä. Vesivarannot ovat kuivumassa. Toissayönä satoi vettä ensimmäistä kertaa kuukausiin mutta ei tarpeeksi. Nyt kai jonkinlainen sadetanssi on kehiteltävä, että ensi viikolla sataa.


Puistoilua.

Farmivierailuja. "Tuleeko täältä sitä maitoa?"

Sairaana sohvalla röhnöttämistä.

1 kommentti:

  1. Onpas kisulla tuima ilme kun vahtii sohva-asukkeja :)

    -sanni

    VastaaPoista