1-vuotias

Täällä on monen lisäkommelluksen myötä (niistä myöhemmin) palauduttu kotiin. Väsyneenä ja ajatukset harhaillen. Mummon tila huononee päivä päivältä. Surun keskellä on kuitenkin ollut jotain iloakin. Suvun nuorimmainen on täyttänyt nyt virallisesti yksi vuotta. Sitä ehdittiin jo tosi pikaisesti vähän juhlistamaan Suomessakin mutta vähän myös sukulaisten kanssa Etelä-Kaliforniassa.

Wohoo! Pienestä tytöstä isoksi neidiksi! Kävely ei ihan vielä suju ilman tukea mutta pari askelta itsenäisesti on jo otettu. Sanoja tulee solkenaan, osa niistä näytää pysyvän ja osa unohtuu. Niitä pysyvämpiä on olleet: Äiti, däddä, koira, kirja, mitä ja oh yeah. Tällä viikolla alkoi sormella osottelu joka toisaalta helpottaa äitiä, kun tietää mitä pikkuinen tarkoittaa. Reipas ja iloinen neitokanen hän on, ja matkatkin meni joka suuntaan, autolla, junalla ja lentokoneella, suhteellisen helposti. Viimeisellä lennolla Berliinistä Los Angelesiin (11,5 tuntia) matkustajat meidän edessä jopa kommentoivat kuinka iloinen ja hyvinmatkustava lapsi meillä on. No niin, katellaampas asiaa sitten uudelleen sen jälkeen kun opittu kävelemään.

Mies on aloittanut tänään uudessa työssä ja palaa Etelä-Kaliforniaan viikonlopuksi. Meillä siis opetellaan olemaan kotona kahdestaan, aiemminhan mies teki töitä kotoa käsin. Mutta eiköhän tähänkin totuta piakkoin.