sunnuntai 12. elokuuta 2012

Olympiahuumaa


Arki se on lähtenyt rullaamaan täällä kuumuudessa. Kuivin ja kuumin kesä vuosiin, ja se käy välillä vähän ahdistamaan tällaista skandinaavia kun kanniskelee kainalossa vielä pientä lämpöpatteria. Muuten kaikki on mennyt hyvin ja tyttö on jo saanut painoa ja pituutta lisää, ja pulloposket. Ihan sitä ihmettelee jo että minne se pienen pieni vauva jo katosi. Ensimmäiset vaatteetkin on jo käyneet pieniksi.

Päivät ovat siis menneet lähinnä tässä kotosalla vauvan kanssa ja olympialaisia katsoen. Olemme etenkin hurranneet suomalaisille ja ratsastuslajeille, joita täällä tietenkään ei ole juurikaan näytetty telkkarissa.. höh! No, on sitten seurattu muita lajeja tylsistymiseen asti. Mitähän sitä huomenna sitten katsellaan kun olympialaiset loppuivat hienoihin juhliin sunnuntaina.



Hyvä Suomi!

1 kommentti:

  1. Ihana lukea täältä teidän perheen kuulumisia. Päällimmäiseksi jäi mieleen, miten ihanaa hoitoa olette saaneet Laran synnyttyä ja vaikeasta alusta huolimatta kaikki on nyt hyvin.

    Enkä voi unohtaa sitä kuntokeskuksen tyyppiä, kenen kanssa olit käynyt mielenkiintoisen keskustelun jonka pääaiheeksi lopulta muotoutui ne biksujen värit, joissa aioit rannalla käyskennellä :D

    VastaaPoista