keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Ostoksia ja sisustusjuttuja



Joulun alla tuli osteltua lahjojen lisäksi vähän kaikenlaista muutakin.

Olin muun muassa kotikutsuilla jossa myytiin sisustustavaraa ja ostin sielä alla olevan korttitelineen. Siihen mahtuu kortti jos toinenkin. Minulla on myös toinen vähän pienempi teline johon voi laittaa 5 korttia roikkumaan mutta sen laitan nyt vauvahuoneeseen valokuville. Sisustuskutsuilla myytiin myös koruja ja ihastuin tähän koruideaan niin että oli ihan pakko ostaa itselle moinen. Korun on kehitellyt eräs nuori neitonen ollessaan vasta 14-vuotias koska halusi säästää rahaa autoon. Tästä linkistä löytyy lisätietoja jos joku muukin innostuu. Korun sisälle voi valita erilaisia amuletteja joita voi sitten myöhemmin hankkia lisää tai vaihtaa. Itse valitsin amuletit sen mukaan millaiset asiat ovat minulle tärkeitä. Korun sisällä on pikkutyttö jossa tyttäreni syntymäkuukauden korukivi, rakkauskirje sillä elimme mieheni kanssa kauan kaukosuhteessa, viinilasi viitaten työhöni, matkalaukku koska tykkään matkustella ja hevosenkenkä harrastukseni mukaan.


Korttiteline tässä vielä joulukoristeiden kera.



Ikeassakin taas käväistiin lähinnä glögi -ostoksilla. Tarttuipa sieltä kuitenkin matkaan myös nämä kellot. Nyt minäkin tiedän paljonko kello on Suomessa kun skypetellään. Jo paljon paljon aiemmin, ostimme sieltä tämän canvas -kartan. Siihen olemme merkinneet neuloilla maat ja USA:n osavaltiot joissa olemme käyneet, punaiset ovat minun ja vihreät mieheni. Kartta on niin iso että vie koko vierashuoneen seinän.






En ole juurikaan ostanut paljoa vauvanvaatteita sillä olemme saaneet niitä todella paljon. Aina tulee kuitenkin kurkattua kaupassa lastenvaateosastolle ihan vaan sen takia että siellä on aina kaikenlaista kivaa myynnissä. Eräs suomalainen ystäväni totesikin että etkö tule hulluksi siellä lastenvaatekaupoissa. Valikoimaa nimittäin on ihan toisella lailla kuin Suomessa ja hinnatkaan ei päätä huimaa. Tyttöjen mekot ovat ihan mielettömiä. Aina on tietty jotain sellaistakin mitä täältä ei saa. Kypärälakki on ollut kovassa käytössä nyt kun on ollut aamupakkasia ja varmaan seuraavalla Suomenreissulla voi alkaa jo harkitsemaan kuravaatteiden ostoa sadekelejä varten.


Daddy did my hair... can you tell?

Joulupaita.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Komediaa


Lauantai-iltana sain vetää "bucket" -listalta yhden asian yli, eli listalta mitä asioita pitää tehdä tai nähdä ennen kuin meikäläisestä aika jättää. Englantilainen stand up -koomikko Eddie Izzard esiintyi San Franciscossa ja sain kuin sainkin sinne liput. Jee! Ja vieläpä ihan eturivistä koska satuin olemaan juuri koneella kun hän ilmoitti uusista keikoista postituslistalaisilleen. Eddie on tullut kuuluisaksi pukeutumalla esityksiin naiseksi ja hänen kuuluisin vitsi on varmaankin Death Star Canteen. Voit katsoa sen TÄSTÄ.

Tämä olikin ensimmäinen kerta kun pääsimme miehen kanssa iltaa viettämään kaksin vauvan syntymän jälkeen (lukuunottamatta paria saunassa käyntiä ja kauppareissua Suomessa). Oli mukavaa että sai jättää vauvelin tutun ja luotettavan hoitajan huomiin. Ja show oli tosi hauska. Eddie ei ollutkaan tällä kertaa pukeutunut mutta puhetta riitti melkein kaksi tuntia. Olipa näkemisen väärti!





maanantai 21. tammikuuta 2013

Ulkoilua


Joka päivälle tuntuu aina olevan jonkunlaista ohjelmaa mutta yritän pitää kiinni myös siitä että vauvan kanssa ulkoillaan. Nyt talviaikaan varsinkin on mukavaa käveleskellä ympäriinsä kun ei ole liian kuumakaan. On kiva katsella talojen pihoille millaisia kukkaistutuksia niissä on, ja varsinkin halloweenin ja joulun aikaan erilaisia koristeita. Jalkakäytävät ovat täällä aika onnettomia Suomeen verrattuna mutta onneksi päiväsaikaan jolloin me eniten liikumme, ei ole paljoa liikennettäkään.


Brr... aamupakkanen.




Harvoin törmää koivuihin täällä suunnalla.


Muutama viikko sitten aloitimme suomalaisen ystävän kanssa viikottaiset ulkoilutreffit. Ihan tässä meidän lähistöllä on Quarry Lakes eli ulkoilualue jossa on useampi järvi. Siellä voi kuljeskella erilaisia ulkoilureittejä ja ihmetellä kaikenlaisia eläimiä, ja istua sitten levähtämään ja syömään eväitä jonnekin rauhalliseen paikkaan.


Järvet ovat pelikaanien pesimäaluetta.

Reippailua.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Los Gatos


Los Gatos on pieni kaupunki Santa Cruzin vuoriston kupeessa. Päädyimme sinne toissa viikonloppuna kun kävimme muissa asioissa vähän ylempänä kukkuloilla, ja mietimme mahtuisiko matkan varrelle mitään nähtävää. Totesimme ettemme ole koskaan käyneet Los Gatosin keskustassa vaikka sitä on paljon kehuttu, ja päätimme pysähtyä sinne vähän käveleskelemään ja lounastamaan.

Kaupunki on itseasiassa yksi Usa:n varakkaimmista, taisi olla 33. varakkain jos muistan oikein. Sieltä voi bogata miljoonien dollarien lukaaleja, viktoriaanisia taloja ja useita Michelin tähden ravintoloita. On aika paljon puhuvaa että näin pienessä kaupungissa on kolme Michelin ravintolaa. Keskustassa on helppo käveleskellä ja kurkkia putiikkien ikkunoista sisään. Pienen pieni vanhakaupunki on ihan pääkadun varrella ja se on täynnä boheemeja taidekauppoja ja kalliita antiikkikauppoja. Osa kaupungin historiallisista taloista kärsi pahoin vuoden 1989 maanjäristyksestä mutta niitä on korjattu historiaa kunnioittaen. Myös kukkuloilla asuva vanhojen autojen restauroija jolla kävimme kertoi muistavansa maanjäristyksen. Hän sanoi että talot heidän talon alapuolellaan luhistuivat täysin, heillä muun muassa vesisänky hajosi ja päästi kaikki vedet lattialle, ja he menettivät ihan kaikki lasitavarat. Hänen upean, merinäköalalla olevan talonsa lähistöllä jossain on kuulemma iso kallioon muodostunut (nyt jo täysin sammaloitunut) "kolo" jonka on sanottu olevan järistyksen keskus.








Taidetaan pysyä pois Elm Street:ltä..hmm!


Päädyimme pienen kävelyn ja parissa putiikissa poikkeamisen jälkeen Opa! -nimiseen kreikkalaiseen ravintolaan syömään. Se mainosti itseään autenttisena ravintolana ja ruoka oli mielestäni ihan ok. Se ei kyllä voita San Jose:ssa olevaa lempparikreikkalaistani ja kyseenalaistankin kuinka autenttista on ranskalaiset perunat pitaleivän kanssa, ja mielestäni ranskiksista ei kreikkalaista saa kumoamalla niiden päälle kuppi fetajuustoa. Myös moussaka oli hiukan erilaista mihin olin tottunut. Viinilistalta sentään löytyi jopa 3 viiniä, hatunnosto sille sillä ollaanhan sentään amerikan viinintuotannon mekassa. Tosin Kreikassakain on jo pitkään tarjoiltu ranskiksia lisukkeena varsinkin turistien suosimissa ravintoloissa ja onhan niinkin että perinneruoissakin on sävyeroja alueittain. No, ihan se ruoka maustui joka tapauksessa ja Los Gatos oli vierailemisen arvoinen! Ehkä ensi kerralla pääsisin tutustumaan johonkin sen Michelin tähden ravintoloista.


Opa!

torstai 3. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uudet kujeet


Tällainen tärkeä taito on täällä opittu heti näin uuden vuoden toisena päivänä. Tästä se uusi vuosi lähtee ja elämä taas vähän mullistuu kun enää ei selällään malteta olla lainkaan.



Uuden vuoden lupauksena itselleni päätin että kuntokuurin lisäksi itselle pitää suoda vähän aikaa ja huoltoa. Se on tässä vauva-arjessa jäänyt vähän taka-alalle. Joka viikolle aion nyt keksiä jotain mieltä piristävää. Tällä viikolla se on kyllä hammaslääkäri, ei niin piristävä sinne mennessä mutta pois lähtiessä on hyvä mieli kun tietää että hampaat on taas kunnossa. Ensi viikolle vähän kynsihuoltoa pedikyyrin merkeissä ja sitä seuraavalle viikolle hierontaa. Lisäksi olen aloittanut vehnättömän ruokavalion, tai ainakin lähes. Kun vauva oli ihan pieni, ei ollut paljoa mahdollisuuksia kokkailla ja ruokailu meni usein leivän puputtamiseksi. Ruisleipäähän täällä ei tunnetusti myydä joten kaikenlaista vaaleaa ja jyväleipää on tullut syötyä. Nykyajan pitkälle prosessoitu vehnä ei ole ihan sitä samaa mitä entisaikoina syötiin ja ei siksi enää sovi ruoansulatukselle niin hyvin. Ihan orjallisesti en tätä aio kuitenkaan noudattaa mutta näin arkielämässä kyllä. Toiveena olisi lähinnä pysyä terveenä.. höh, olenkohan tullut vanhaksi kun tällaisiakin asioita jo mietin.

Ollaan fiksailtu vähän meidän taloa myyntikuntoon. Vielä pientä maalausta ja järjestelyä olisi edessä mutta jospa tänä uutena vuotena päästäisiin myös muuttamaan. Haaveissa vähän enemmän meidän näköisemme talo ja joku vähän menevämpi kaupunki, tämä nykyinenhän on lähinnä pelkkää asutusaluetta ilman varsinaista keskustaa.

Vihdoinkin myös ne pitkään katkolla olleet opinnot on tulossa päätökseen. Lopputyö alkaa olla ihan loppusuoralla ja ehkäpä ne masters paperit sieltä tälle vuodelle irtoaisi.

Eiköhän tässä jo jotain haastetta uuteen vuoteen olekkin, toivotaan kaikille oikein hyvää ja onnellista vuotta 2013!

tiistai 1. tammikuuta 2013

La Brea Tar Bits - Tervahaudat


Joulunaikaan kävimme tutustumassa La Brean tervahautoihin Los Angelesissä. Kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen käyntikohde jossa ei kuitenkaan mene koko päivää. Aluella voi kierrellä ja kurkistella useisiin tervahautoihin, ihmetellä jättiläiskiveä ja tutustua museoon.

Jo kymmenien tuhansien vuosien ajan maan sisältä on La Brea:ssa pulpunnut ylöspäin tervaa ja edelleenkin hautojen näkee kuplivan. Aikojen kuluessa kaikenlaiset eläimet ja ihmisetkin ovat juuttuneet tervaan kiinni ja jääneet tervahaudan uhreiksi. Tuuli on peittänyt tervahaudan lehdillä ja pölyllä jolloin eläimet eivät ole huomanneet minne ovat astuneet. Myöhemmin eläinten ja ihmisten fossiileja ja luita on alettu löytämään haudoista joka on johtanut mittaviin kaivauksiin ja museon avaamiseen alueelle. Haudoista on kaivettu muun muassa lintujen , käärmeiden, hevosten ja kameleiden luita sekä muita tämän päivän eläimiä. Erityisen mielenkiintoiseksi löydöt tekee jo sukupuuttoon kuolleet lajit joita haudoista on löytynyt, kuten mammutti, sapelihammastiikeri, lyhytnaamainen karhu, jättiläissusi, jättiläislaiskiainen ja sukupuuttoon kuollut hevosrotu. Kaikkia näitä löytöjä voi ihmetellä alueella olevassa museossa ja kaivaukset jatkuvat haudoissa yhä edelleen.






Tervahaudat löytyvät hauskasti ihan keskeltä Los Angelesin kaupunkia korkeiden talojen välistä. Samalla kun kiertelee alueella voi käydä myös ihmettelemässä taideteosta nimeltä Levitated Mass, joka on käytännössä valtavan kokoinen yhtenäinen kivi joka on kuljetettu alueelle ja jonka alta voi kävellä.